Avainsana-arkisto: työyhteisö

Uusi työ on aina uusi alku. Kun on tehnyt töitä 20 vuotta samalla toimialalla, olo on hyvin kotoisa, vaikka työympäristö muuttuikin. Tärkeintä on aina se, mitä yhdessä halutaan saavuttaa ja millä tavalla. Kun toimitusjohtaja Jari soitti ja sanoi haluavansa minut mukaan, ei ensimmäinen ajatukseni ollut, että mahtavaa, minulle tarjotaan töitä, vaan se, että 55 henkilön yritys haluaa panostaa niin paljon henkilöstöön, että haluaa minut sinne. Niitä odotuksia lähden nyt lunastamaan omalla työlläni. Eka viikko on takana. Tunnelmia videolla.

Meidän Teija tulee konttorille aamuvarhain, siivoaa asiakastilat niin, että sinne on mukava heti aamusta mennä palaveeraamaan. Jos jokin tavara on hukassa, kannattaa kysyä Teijalta, koska hän yleensä tietää. Hän tietää myös, että minun kahvikuppiani ei pidä laittaa astianpesukoneeseen, jos olen unohtanut sen tiskipöydälle lojumaan, koska panikoituisin ihan turhaan säikähtäessäni, että joku on sen siitä ottanut. Kerran hän on sen sijainnin paikallistanutkin, kun tämmöinen hirveä tilanne kävi toteen.

Teija on ollut meillä viisi vuotta. Ei tietenkään omana työntekijänä, koska siivouspalvelut on tapana ulkoistaa. Mutta Teija kyllä tuntuu ihan yhdeltä meistä ja niin sen pitääkin olla. Ihan niin kuin me muutkin puhumme perheestämme ja muista asioista, niin Teijakin puhuu ja näyttää välillä kuvia Irmelistä ja Pärrestä, kahdesta laiskanpulskeasta kissastaan.

Kerran tässä matkan varrella huomasin, että Teijan kasvoilla ei ollut samanlainen hymy, kuin tavallisesti ja kun kyselin varovasti kuulumisia, hän kertoi, että saattaa olla vaihtamassa työpaikkaa. Hän tykkäsi kyllä olla meillä, mutta toisesta firmasta oli tullut aika houkutteleva tarjous. Minä soitin hänen esimiehelleen. ”Meillä taitaa olla ongelma. Jos Teija lähtee, niin me lähdemme Teijan mukana. Onko sulla ideaa, miten tämä tilanne hoidettaisiin?” Kyllä häneltä idea löytyi ja yhteiselomme jatkuu.

Niin, yhteiselo jatkuu kaikesta huolimatta, vaikka kaikki päivät eivät aina olekaan niin kovin mukavia. Niitä eivät varmasti ole meidän pikkujoulujen ja kesäjuhlien jälkeiset maanantait. Niistä juhlista Teija haluaa tietää aina etukäteen, koska meillä on tapana pitää kohtuullisen riehakkaat toimistojatkot. Kyllä hän vähän taitaa puhista, mutta melkoisilla lehmänhermoilla hän niistäkin tilanteista selviytyy. Viime pikkujoulujen jälkeen häneltä tuli toive, että jos ei enää sitä karpalolonkeroa hommattaisi, koska se ei lähde kovin hyvin irti lattiasta. Porsaita äidin oomme kaikki.

Yhteisselfie ei hänen kanssaan onnistunut, siihen hän ei todellakaan suostunut. Mutta sain sentään ottaa kuvan vähän kauempaa. Kiitos, Teija, mukavaa, että olet yksi meistä.

Teija

Puhuin Keski-Suomen Tulevaisuusfoorumissa luovuudesta itseohjautuvassa organisaatiossa. Hetkeksi hämmennyin itsekin tuosta otsikosta, mutta aina kun puran kaiken atomeiksi, päädyn joka kerta ihmisten johtamiseen ja hyvinvoivaan työyhteisöön.

Minna TTT istumassa

Näytin itsestäni vähän typerän kuvan, jossa istun Kiasman lattialla jakkupuvussa ja korkkareissa. Minua pyydettiin tulemaan Työterveyslaitoksen julkaiseman TTT-lehden blogistikuvauksiin ihan rennosti farkuissa ja värikkäässä paidassa. Menin jakkupuvussa ja korkkareissa, koska en juuri koskaan käytä farkkuja. Istahdin siis lattialle sellaisena kuin olen.

Aira

“Nelikymppisenä minulle sanottiin, etten voi käyttää enää minihametta, mutta nykyään kukaan ei enää jaksa muistuttaa siitä”, on lähes 9-kymppinen Aira Samulin sanonut. Koska olemme lähtökohtaisesti erilaisia, ei löydy yhtäkään syytä olla muuta, kuin mitä oikeasti on. Työelämässäkin kannattaa rohkeasti kertoa oma mielipiteensä, sillä vaikka ei aina olisikaan oikeassa, oma ajattelu saattaa viedä jonkun toisen ajattelua eteenpäin ja silloin on yhdessä mahdollista luoda jotain uutta ja upeaa.

Olet varmaan kuullut sanonnat ”ei insinööri puhu tunteista” ja ”selitä niin, että humanistikin ymmärtää”. Lokeroimalla itsensä noinkin kätevästi, tulee sulkeneeksi monta tietä luovaan ajatteluun. Entä jos vaihtaisit näkökulmaa tai käsitystäsi itsestäsi?

Arvosta ihmistä sellaisena kuin hän on. Koskee myös sinua itseäsi. Kuuntele, mitä hän sanoo. Kuuntele, mitä itse sanot.

klarform

Työelämässä muutos tuo tullessaan aina pelkoa ja epävarmuutta. Sen kesto riippuu ihan siitä, miten muutosta ja jatkuvaa uudistumista viedään eteenpäin. Ihmisiä voidaan pitää jatkuvassa epävarmuuden tilassa, tai sitten ei.

Suomessa sota ja pulavuodet päättyivät 50-luvun nousukauteen. 1952 maksettiin viimeinen erä taloudellisesti raskaista sotakorvauksista. Sotavuodet olivat tuoneet tyhjiön myös taide-elämään, oltiin eletty pimennossa. Kun 1952 Helsingin Taidehalliin tuli Klar Form –näyttely Pariisista, oli se melkoinen kohahdus. Jouduttiin yhtäkkiä ja yllättäen arvioimaan abstraktismia. Ei ollut suomalaisen silmä tottunut sellaiseen. Keskustelu, pitääkö taiteen olla esittävää vai ei-esittävää oli ajan suuri kysymys ja se halkaisi vuosiksi taiteilijakunnan. Suomalaisen abstraktin taiteen ensimmäinen polvi olikin lähes kokonaan ruotsinkielistä. Syynä siihen oli se, että ruotsinkielinen lehdistömme suhtautui huomattavasti suomenkielistä lehdistöä hyväksyvämmin uuteen taiteeseen ja ruotsinkielisillä kriitikoilla oli abstraktismiin liittyvä sanasto paremmin hallussa, koska he olivat seuranneet koko ajan pohjoismaista kulttuurielämää, etenkin ruotsalaista taidekirjoittelua. Sotavuodet eivät olleet merkinneet heille niin suurta tyhjiötä kuin suomenkielisille. Heidän silmänsä olivat tottuneet.

moma

The Museum of Modern Artin (MoMa) sivuilta löytyi kaavio siitä, kuinka abstraktismi lähti kehittymään. Se on melkoinen kudelma, oikotietä on mahdoton löytää. Organisaatiossa tehtävät muutokset ovat myös kudelmia, yksi asia johtaa toiseen ja kaikki näkökulmat tulee ottaa huomioon, että päästään kauniiseen lopputulokseen. Niin, ettei kenellekään tule tunnetta tyhjiöstä tai pimennosta.

bogart-co

Bogart Co. edustaa yhtä aikakautta omassa nuoruusmusiikissani. Nyt kun katselen miesten kornilta vaikuttavaa tyyliä, en muista ihmetelleeni sitä silloin 80-luvulla. Todennäköisesti vaikuttivat ihan komeilta ja muodikkailta miehiltä. Senaikaiseen muotiin oli pikkuhiljaa silmä tottunut. Muoti ja pukeutumistrendit ovat loistava esimerkki siitä, kuinka ne lähtevät muodostumaan tavallisilta kuluttajilta, katumuodista. Bloggaajat ovat suunnannäyttäjiä, joilta muotisuunnittelijat poimivat vaikutteita ja vievät ne teolliseen tuotantoon. Enää ei kukaan muotisuunnittelija määrää, mikä on muotia, trendien siemenet löydetään aina katumuodista.

Slide02

Koukutuin yhtäkkiä Sons of Anarchy –sarjaan ja katsoin Netflixistä saatavilla olevat neljä tuotantokautta aika lyhyen ajan sisällä. Sarja on laadukkaasti tehty, mutta eniten minua kiehtoi se, millaisia rooleja sieltä moottoripyöräjengistä löytyi. Siellä oli liidereitä, oman tiensä kulkijoita ja heitä, jotka tekivät tunnollisesti sen, mitä käskettiin. Jokainen kantoi jengin liiviä ylpeydellä, se määritti heidän identiteettinsä. He kuuluivat jengiin voimakkaasti. Organisaatioissa on synnynnäisiä liidereitä, heitä, jotka vievät firmaa eteenpäin ja ovat johtajia ilman johtajan titteliä. Sieltä löytyy myös heitä, jotka tekevät työtään intohimolla, mutta ovat oman tiensä kulkijoita. Heille pitää näyttää suunta, mihin ollaan menossa ja he menevät sinne parhaaksi katsomallaan tavalla. Aika iso joukko on heitä, jotka tekevät sen, mikä pitää tehdä ja heidän työtään tulee ohjata tarkemmin. Joillakin valmiudet itseohjautuvuuteen ovat luonnostaan suuremmat. Kaikkia ei millään voi puristaa samaan muottiin. Jokaisella on oma itseohjautuvuuden aste, jota voi lähteä kehittämään, jos hän itse niin haluaa. Jokaisella on myös tarve kuulua johonkin ja tuntea itsensä tärkeäksi. Pistää ne liivit päälle ja sanoa, että tämä on minun jengini.

Niin, ja jos mietit, miksi ihmeessä tämä jakkupukuinen korkkarityyppi kiinnostui noinkin väkivaltaisesta moottoripyöräjengisarjasta, niin kaiken takana oli äärimmäisen lahjakas näyttelijä http://images.boomsbeat.com/data/images/full/196732/hot-charlie-hunnam-pictures-jpg.jpg.

Abstraktismin synty, muotitrendien kehittyminen ja äijien vahva sitoutuminen moottoripyöräjengiin liittyvät kaikki muutoksen ja uudistumisen johtamiseen. Jos tehdään yhtäkkiä iso muutos, siihen ei silmä ehdi tottua, kukaan ei tunne kuuluvansa mihinkään ja syntyy epävarmuuden ilmapiiri. Kohtuuttoman suuri osa ihmisten energiasta menee märehtimiseen, eli täysin hukkaan. Epävarmuus tapaa luovuuden, silloin ei synny mitään uutta.

Slide05

Kiire, liiallinen työkuorma ja elämä, jossa ei tule koskaan pysähtyneeksi, tappaa myös aivan varmasti luovuuden. Jatkuva ylikuormitus tyhmentää, oli jossain tutkimuksessa todettu. Koko organisaation etu on, jos ihmisten työkuormat ovat kohtuullisia niin, että heillä on aikaa pysähtyä myös ideoimaan ja kehittämään työtään. Se vie bisnestä eteenpäin.

Ihmisestä tulee samalla tavalla uhanalainen, kuin pandasta, jos hän ei pidä itsestään huolta. Opettele pysähtymään, jos et sitä vielä osaa. Nouse välillä katsomaan omaa tekemistäsi helikopteriperspektiivistä ja mieti, onko siinä mitään järkeä. Älä anna itsesi mennä loputtomaan juoksupyörään. Sieltä on vaikea hypätä pois.

Slide07

”Olemme molemmat huonoja mutta yhdessä lyömättömiä”, on Keith Richards sanonut. Lausahdus on aika hurmaava noinkin legendaarisen bändin kitaristilta, mutta siihen kiteytyy paljon. Kukaan meistä ei ole vahva yksin, jokainen onnistuu paremmin jonkun toisen kanssa. Joko yhdessä tekemällä tai saamalla tukea omaan työhönsä.

Slide08

The Beatlesin tarina on mielenkiintoinen. Jokainen heistä oli suuri taiteilija, kukaan ei ollut ylitse muiden. Heidän johtajansa oli manageri Brian Epstain, joka puki pojille puvut päälle ja lähetti heidät parturiin. He olivat sanavalmiita ja hauskoja poikia, jotka näyttivät unelmavävyiltä. Epstain systemaattisesti brändäsi Beatlesin puuttumatta juurikaan heidän musiikilliseen tuotantoonsa. Kun Epstain kuoli 1967, alkoi bändin alamäki ja taiteelliset erimielisyydet. Johtaminen on mahdollistamista ja esteiden poistamista niin, että työnteko sujuu parhaalla mahdollisella tavalla. Niin, että luovuus pääsee kukkimaan eikä energia kulu erimielisyyksiin ja asioiden vatvomiseen. Toiset porukat ovat itseohjautuvampia kuin toiset.

naulakkoleena

Lehtileike on viime syyskuun Hesarista. Naulakko-Leena teki lähes 40-vuotisen työuransa Kansallisoopperan vaatenaulakossa. Hänen tavassaan tehdä työtä on täytynyt olla jotain erityistä. Hän on tehnyt sitä upealla asenteella ja omalla persoonallaan. Jokaiselta työpaikalta löytyy tämmöisiä naulakkoleenoja. Yleensä kyse on ihmisestä, joka tekee työtä omalla tyylillään, positiivisella otteella; tuottaa hyvää mieltä ympärilleen pienillä asioilla.

Miksi näistä naulakkoleenoista kannattaa olla ylpeä? No, ihan sen vuoksi, kun 80% yrityksistä kertoo mainoksissaan tarjoavansa ylivertaisia asiakaskokemuksia. Mutta kun asiaa lähdetään tutkimaan, niin vain 8% asiakkaista kertoo, että asiakaskokemus oli erinomainen. Kuka sitä asiakaskokemusta tuottaa? Mainostoimisto vai jokainen, joka yrityksen nimissä kohtaa asiakkaan?

Slide09

Tunteet ohjaavat yllättävän paljon toimintaamme. Kyse ei ole pelkästä lätinästä, koska asiaa on tutkittu muutenkin kuin empiirisesti. Jarkko Rantanen on kirjoittanut tunteiden merkityksestä työelämässä pari lukemisenarvoista kirjaakin.

Puheenvuoroni aihe oli luovuus itseohjautuvassa organisaatiossa. Tarinastani tuli polveileva, mutta kuten jo alussa mainitsin, kaiken atomeiksi purkamalla päädytään aina ihmisten johtamiseen. Kun työyhteisö voi hyvin ja olo on turvallinen, luovuuskin kukkii.

”Mieti, mitkä ovat niitä pieniä asioita työyhteisössäsi, joilla ihmisen luovuuden saa kukkimaan? Mitä teet asian eteen huomenna?” Tämän kysymyksen esitin omalta osaltani työpajan osallistujille. Heiltä tuli paljon hyviä ideoita, mutta itse tykkäsin erityisesti yksinkertaisesta, mutta välillä niin vaikeasta: Kehun, kiitän ja olen läsnä.

”Mä olen nelonen, siksi mä reagoin näin.” Kuulin tuon merkillisen kommentin toimiston käytävällä. Mutta kun selvisi, että porukka oli käynyt koulutuksessa, jossa oli opeteltu tunnistamaan omia neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja, kuulosti itsearviointi oikein hyvältä. Miten minä vuorovaikutan, voisinko reaktioitani tarkkailemalla kehittyä suoremmaksi, joustavammaksi, arvostavammaksi tai voisinko vaikka opetella kuuntelemaan enemmän?

Kun perheeseen syntyy ensimmäinen lapsi, onnelliset vanhemmat saattavat hehkuttaa, että nyt 1 + 1 = 3. He ovat luoneet yhdessä jotain enemmän.

Hyvässä vuorovaikutustilanteessa on mahdollista päästä tuohon yhtälöön. 1 + 1 = 3 silloin, kun molemmat osapuolet ovat antaneet toisilleen paljon energiaa ja hedelmällisen keskustelun käytyään, toistensa lauseista uusia oivalluksia saatuaan, luoneet yhdessä jotain uutta. Jotain enemmän, kuin mihin kumpikaan olisi yksin yltänyt.

Parisuhde voi olla 1 + 1 = 0, jolloin kumpikaan ei anna siihen mitään. Arki sujuu parhaiten, kun vältellään ja ollaan hiljaa. Näkymättömästi ja neutraalisti. Se voi olla 1 + 1 = -2, jolloin molemmat muuttuvat yhdessä huonommiksi ihmisiksi. Silloin yksi plus nolla on vapauttava olotila. Ehdottomasti enemmän kuin yksi.

Työelämän vuorovaikutustilanteissa ei ole aina mahdollista valita itselleen ihanteellisinta kumppania. Häntä, jonka kanssa ajatus säkenöi. Koska niinhän se on, että työyhteisön dynamiikka toimii parhaiten, kun se koostuu temperamentiltaan erilaisista ihmisistä. Silloin joku suunnittelee, toinen tekee valmista, osa intoilee, yksi jarruttelee sopivasti mutkissa ja toinen painaa kaasua tukka hulmuten. Erilaiset työroolit vaativat tietynlaisia ihmisiä. On oltava oikea ihminen oikeassa paikassa ja jokaisella viisautta hyväksyä toisen erilaisuus. Koska se on yksi työyhteisön rikkauksista.

Toisen erilainen tapa kommunikoida ottaa helposti päähän ja siinä tunnekuohussa oman ajattelun taso laskee. Kun pysähtyy miettimään, että hänellä on oikeasti toisenlainen tapa kommunikoida ja se ei välttämättä täydennä omaa ajattelua sellaisenaan, on helpompi hyväksyä tilanne. Ottaa askel ja mennä vähän vastaan, yrittää ymmärtää ja kuunnella, mitä hän oikeasti sanoo kaiken sen tunteilun tai suoraviivaisuuden takana. Se voi olla askel kohti 1 + 1 = 3.

Eräänä aamuna tietokoneelleni avautui viesti: ”Moro Minna. Laitoin äsken mokkamasterit tulille – vasemmanpuoleisessa pannussa on tummaa paahtoo.”

Viesti oli miespuoliselta työkaveriltani. Hän tiesi, että minulla on tapana keittää töissä tummapaahtoista kahvia keittimellä, koska suhtaudun hieman epäluuloisesti automaattikahviin. Usein hän oli sattunut samaan aikaan pannun äärelle, kiitellyt kovasti vaivannäöstä ja pohtinut, että voisihan sitä itsekin joskus.

Yhtenä päivänä toinen työkaverini tuli viereeni taukotilan sohvalle siemaillen inkiväärijuomaa. Yhtäkkiä hän katosi ja tuli kohta takaisin mukanaan inkivääripussukka minullekin. Tein siitä itselleni annoksen. Hirveän pahaahan se oli, mutta urhoollisesti kaiken join. Juomalla oli paljon hyviä terveysvaikutuksia, mutta eniten ne vaikutukset tuntuivat lämpimänä tunteena rinnan seudulla.

Kerran tein jo lähtöä firman juhlista, kun hieman kuohujuomaa nauttinut työkaverini halusi minulta hetken. Kuuntelin puolisen tuntia hänen pohdintaansa siitä, saanko minä tarpeeksi arvostusta ja palautetta työstäni. ”Miten sinä jaksat aina olla niin positiivinen, mistä saat energiasi?”

Jäin pohtimaan työkaverini sanoja. On totta, että palautetta ja arvostavia sanoja saa ihan liian harvoin. Jokainen tarvitsee palautetta varsinkin siitä, että on työyhteisössä ihmisenä tärkeä. Tuollainen aito purskahdus tuntuu syvällä ja antaa kaikelle tekemiselle merkityksen. Se keventää askelta ja antaa uskomatonta voimaa, joka vie eteenpäin. Hyvä mieli näkyy aivan varmasti sekä työkavereille että asiakkaille. Se on hymy, joka jää kasvoille.

Tärkeintä työelämässä on, että varsinainen työ sujuu hyvin. Että sen tekemiseen on varattu riittävästi aikaa, syntyy valmista ja pääsee vielä itsekin kehittymään. Aika mukavaa on lisäksi se, että ympärillä on työkavereita, joiden kanssa on ilo työskennellä.

Yhteishengen positiivinen voima vie yhteisöä eteenpäin, vaikka kaikkien asenteet eivät aina aivan kohdillaan olisikaan. Nyreinkin tyyppi tempautuu toisinaan mukaan, kun ei oikein muutakaan voi. Joskus voi ihan vahingossa innostua.

Myönteisyys toimii joka suuntaan. Eräs johtaja ei ollut kovin innostunut lomakkeista. Assistentti lähestyi häntä toiveikkaasti allekirjoituspyynnöllä laittamalla lomakkeen päälle karkin ja lappuun lupauksen, että kun palautat tämän allekirjoitettuna, saat tikkarin. Lomake palautui ennätysajassa.

Hetki, jossa joku huomaa toisen, pysähtyy lähelle ja välittää, on kullanarvoinen. Sellainen hetki työn arjessa on kuin kevään ensimmäinen leskenlehti, joka yllättäen tunkee esiin harmaasta maasta. Se ilahduttaa ja jää ajatuksiin lämpimänä häivähdyksenä.

Sellainen työkaveri on aarre. Ja parasta tässä on se, että meistä jokainen voi olla sitä toisillemme.

Kolumni on julkaistu Työ Terveys Turvallisuus -lehdessä 14.5.2013

Lomalla aion unohtaa itseni rannalle, liplattavan veden viereen tai kahvilaan shoppailupäivän keskellä. Sadepäivänä tiedän unohtuvani Figaro Winebistroon samppanjalasin äärelle ja kun ukkonen jyskyttää, unohdun sohvalle peiton alle.

Ja aina tilaisuuden tullen aion unohtua unelmiin.

Lauri Järvilehto toteaa blogissaan Ajattelun ammattilainen: todellisuus synnyttää unelmia – ja unelmat todellisuutta. Koska Lauri on mies, kyse ei ole siis tyttömäisistä hömpötyksistä, niistä akkainlehtien kesäjutuista. Omassa työyhteisössä kyseisen asian voi todentaa katsomalla ympärilleen. Se, joka tuntuu olevansa unelmiensa duunipaikassa, mennä porskuttaa eteenpäin, kehittyy ja etenee. Se, joka valittaa milloin mistäkin, polkee paikallaan. Taito unelmoida taitaa siis liittyä kykyyn tuntea onnea.

Unelmointi on taitolaji, sillä asetettu unelma ei saa olla liian musertava, vaan voimauttava. Meidän konttorin ihana siivooja, josta olen aiemminkin maininnut, kertoi, että aina ennen lottoarvontaa hän kahlaa perheensä kanssa lehdestä läpi myytävät asunnot ja merkitsee sinne kiinnostavat talot. Se on heille mukavaa hupia, hauskaa unelmointia. Tuollaisen unelmoinnin nimi on ”Sitten jos”  eikä ”Sitten kun”. Vivahde-ero on elämänasenteen kokoinen.

Monet työkavereistani ovat asettaneet unelmia liikunnan, oppimisen ja vaikka minkä suhteen. Tärkeintä on, että missio on oma, eikä kenenkään muun. Varmasti porukasta löytyy heitäkin, jotka toteuttavat jonkun toisen unelmaa, säntäävät paikasta toiseen tekemällä vääriä asioita, mitkä eivät edistä omaa elämää millään tavalla. Siksi on tärkeää unohtaa kesällä itsensä liplattavan veden äärelle ja unelmoida omia unelmia. Niitä ikiomia.

Unelmat synnyttävät todellisuutta. Pieni unelma, mikä toistuvasti ilmestyy mieleen, voi jäädä pieneksi pakopaikaksi, johon voi ajatuksensa siirtää silloin, kun tarvitsee lepoa todellisuudesta. Pieni unelma voi muodostua myös missioksi, jota kohti lähteä haparoiden ja epäuskoisena pyrkimään. Joskus voi joutua miettimään, mikä on unelman hinta ja onko se sen arvoista. Pidänkö sen pienenä vai tahdonko sen olevan oikeasti totta.

Ihastuttava ja rakas kollegani osaa unelmoida, pääasiassa matkustelusta ja hän myös määrätietoisesti toteuttaa unelmiaan yhdessä miehensä kanssa. Ennen kesälomalle jäämistään hän linkitti Descomin sisäisen somen profiiliinsa ikivanhan The Pointer Sistersin biisin I’m So Excited. Hulvaton asenne lähteä lomalle. Me vielä töihin jääneet, Korkkarikopin kaksi muuta leidiä, tutkimme kiinnostuneen kauhistuneina videon bling bling -leninkejä ja pohdimme, mahtaakohan kollegallamme olla unelmia pikkujoulumekkojemme suhteen.

Koska nyt on tullut lässytettyä aika tavalla, niin tähän loppuun voisi todeta, että Wikipedian mukaan unelma on huonekasvi, joka on sukua ruokaparsalle.

Julkaistu 29.6. Älykäs työ -blogissa.

Välillä silmiini osuu some-profiileja ja artikkeleita, joissa kerrotaan, ettei kyseinen henkilö edusta yrityksen virallista kantaa, vaan kaikki lausunnot ovat kirjoittajan omaa pohdintaa. Varmasti fiksu tarkennus, mutta silti jään aina ihmettelemään.

Jokainen kohtaaminen yrityksen nimissä kertoo jotain itse yrityksestä. Korkealla tasolla laadittu viestintästrategia (tai se Yrityksen Virallinen Kanta) ei paljoa auta, jos rouva tai herra yrityksenedustaja tekee tilauksen aina viime tipan jälkeen vaatien, olettaen ja räksyttäen kaupan päälle.

Tiedetäänkö yrityksissä riittävän tarkasti, millaiset ihmiset ovat luomassa sitä tärkeää yrityskuvaa? Asiakasrajapinnassa toimivia henkilöitä rekrytoitaessa kiinnitetään erityistä huomiota vuorovaikutustaitoihin, myyntitykkikertoimeen ja miellyttävään käytökseen. Kuinka usein näitä ominaisuuksia mietitään henkilöiden kohdalla, jotka oman toimensa ohella ostavat ja pääsevät olemaan niitä vaativia asiakkaita?

Itse tilasin jouluviikolla pitopalvelusta henkilöstölle joulupuuroa. Puuro tuli 15 minuuttia myöhässä ja sitä ei ollut riittävästi. Minua ei kauheasti kiinnostanut kuulla tarinoita pitopalvelun rikkimenneistä padoista, vaan räksytin miespoloiselle. Jos kaikki olisi mennyt niin sanotusti putkeen, hänelle olisi jäänyt mieleen joulumusiikki, kynttilät ja iloiset ihmiset. Nyt hän muistaa todennäköisesti meidän firmasta vain kiukkuisen naisen tonttulakissaan ja sangen tukalan tilanteen.

Hyvin johdetussa ja kannustavassa työyhteisössä työskentelee ihmisiä, jotka säteilevät yhteistä onnea myös ulospäin. Se on melkoinen lisäarvo yrityksen tarjoamille hyville tuotteille ja palveluille. Sellaisen yrityksen ihminen myös tajuaa pyytää anteeksi, jos on sortunut rakentavan palautteen sijasta räksyttämään, tonttulakissa tai ilman. Työelämässä on kyse aina ihmisten kohtaamisista. Koskaan ei yritys kohtaa yritystä.