Avainsana-arkisto: työ

Uusi työ on aina uusi alku. Kun on tehnyt töitä 20 vuotta samalla toimialalla, olo on hyvin kotoisa, vaikka työympäristö muuttuikin. Tärkeintä on aina se, mitä yhdessä halutaan saavuttaa ja millä tavalla. Kun toimitusjohtaja Jari soitti ja sanoi haluavansa minut mukaan, ei ensimmäinen ajatukseni ollut, että mahtavaa, minulle tarjotaan töitä, vaan se, että 55 henkilön yritys haluaa panostaa niin paljon henkilöstöön, että haluaa minut sinne. Niitä odotuksia lähden nyt lunastamaan omalla työlläni. Eka viikko on takana. Tunnelmia videolla.

Luet paljon blogipostauksia, joissa kerrotaan, millaista on hyvä johtaminen. Saatat kirjoitella sellaisia itsekin. Nyökyttelet lukemallesi ja kirjoittamallesi, sekä niille kaavioille, joissa verrataan managerien ja liidereiden erilaisia tapoja toimia. Olet samaa mieltä. Kaikesta. Koska itsekin sellainen. Siis se liideri.

Luet blogipostauksia, joissa kerrotaan, millainen on voittava yrityskulttuuri ja hyvä työelämä. Nyökyttelet, olet samaa mieltä. Kaikesta. Koska… niin, miksi? Näkyvätkö nuo upeat ajatukset arjen tekoina omassa toiminnassasi? Siis ihan joka päivä? Vai pidätkö kerran kuukaudessa, tai jopa harvemmin, henkilöstölle monologin, jossa kerrot häivähdyksiä ylätuulesta? Vähän kuulijoiden tukka liehuu, mutta eipä ne sanat taida muuten koskettaa. Jos roolisi yrityksessä on sellainen, että mahdollisuutta edes siihen kuukausimonologiin ei ole, niin mistä henkilöstö tietää, että olet liideri? Entä, jos valitsisin sinun työpaikaltasi kenet tahansa ja kysyisin, millainen liideri olet, mitä hän vastaisi? Pahimmassa tapauksessa hän kysyisi: ”Kuka?”

Pienessä yrityksessä arjen teot ovat helpompia kuin suuressa, tietenkin, mutta myös pienessä yrityksessä voit aivan helposti kadota neljäksi päiväksi työmatkalle ja istua viikon viimeisen arkipäivän kopissa lukemassa sähköpostejasi, kirjoittamassa tarjouksia, raportteja, suunnitelmia, exceleitä. Välillä voit lukaista kivan blogipostauksen johtamisesta ja samaistua siihen. Kenellekään omista ihmisistäsi et kuitenkaan ehtinyt koko viikon aikana sanoa mitään, paitsi tervehtiä kahviautomaatilla. Mutta sehän riittää, koska käyntikortissasi lukee johtaja.

Ei, en minä kiusaa sinua, haluan vaan saada sinut pysähtymään. Tiedät itsekin, että johtajuus on arjen tekoja, ihan joka päivä. Sanoja on maailma täynnä ja sanat itsessään eivät merkitse mitään, teot merkitsevät. Vähän sama, kuin että kävisit kerran kvartaalissa vetämässä kolmen tunnin treenit kuntosalilla, kuin että tekisi vaikkapa kolme kertaa viikossa olohuoneessa 15 minuutin kahvakuulatreenin. Kummalla on enemmän vaikutusta sinun ajattelutapaasi? Jos teet säännöllisiä treenejä, vaikka lyhyitäkin, niin silloin tulet herkemmin nousseeksi portaat ja saatat joskus ohimennen vaikka venytellä keskellä työpäivää. Liikkumisesta tulee tapa. Se on vaan niin, että se mitä korostat, vahvistuu. Tee johtamisesta tapa.

Tomi Kasurinen heitti LinkedInissä ennen joulua hienon haasteen: Uudenvuoden lupaus Oy Suomi Ab:lle – Tehdään vuodesta 2016 johtajuuden läpimurtovuosi! Tuen tuota lupausta pyytämällä sinut ja minut mukaan arjen tekoihin. Tekemään tekoja, jotka tukevat sanojamme ja jakamaan ne muille opiksi ja hyödyksi: #sanatteot. Innoituksena tässä kaksi hienoa esimerkkiä. Virpi Hyytiä oli aiemmin kollegani ja tiesin, että hänen tapaansa johtaa myyntitiimiä arvostettiin. Kotipizzan Tommi Tervasen tavasta johtaa voit lukea täältä. Hienoja tarinoita, jotka koostuvat arjen teoista.

Seuraavassa, tähän aiheeseen liittyvässä blogipostauksessani kerron omakohtaisen esimerkin työelämästä. Mitä tein ja mitä sitten tapahtui. Haluaisitko jakaa meille oman tarinasi, vaikka ihan pienenkin? Sillä yleensä pienet asiat merkitsevät eniten.

Kun elämä ottaa uuden suunnan, on päätettävä, mitä jättää taakseen. Vaikka uusi on kiehtovaa ja kaiken mahdollistavaa, eikä millään enää malttaisi pysähtyä pölyiseen ja vanhaan, se saattaa silti kannattaa. Joskus menneisyyteen jätetyt haamut voivat tulevaisuudessa olla uuden onnen esteenä.

Kun olet päättänyt vastaanottaa uuden työpaikan, tipautatko hanskat tiskiin ja keskityt irtisanomisajalla kokopäiväisesti kahvinjuontiin ja huumoritason ylläpitämiseen tiimissäsi? Projektin kunnialla edistäminen ja hiljaisen tiedon siirtäminen ei käy edes mielessäsi, koska edessä siintää niin paljon uutta ja ihanaa. Miksi edes kannattaisi malttaa, sillä kun ovi painuu kiinni, jää kaikki ikuisiksi ajoiksi taakse. Jes.

Mutta. Ovi vanhaan elämääsi voi narahtaa auki, pieneksi hetkeksi. Se hetki riittää siihen, että joku sieltä ehtii hönkäistä, kuinka taakse jättämäsi projekti oli päältä kaunis, mutta silkkoa sisältä. Niitä solmuja projektiin perehtymättömät avasivat lähtösi jälkeen urakalla ja suurella tuskalla. Viikkotolkulla. No, sellaista se on, ketä haittaa? Uusi ja ihana työelämä, tiedäthän.

Jossain kohdassa saattaa tulla eteen myös se hetki, kun oven raosta vapaaksi päässeet totuudet raakkuvat holtittomasti, soluttautuvat liian moneen paikkaan ja jäävät seinille kaikumaan. Tavoitetut korvat analysoivat saamiaan tietoja tarkasti ja tekevät ratkaisuja niiden pohjalta. Totuudet voivat tavoittaa uuden asiakkaan, jolle työnantajasi toiveikkaana tarjoaa projektia sinun asiantuntijataidoillasi höystettynä tai ne voivat tavoittaa potentiaalisen työnantajan, jonka palvelukseen haluaisit astua. Kauppa voi jäädä tekemättä tai työpaikka saamatta, koska olit jättänyt taaksesi liikaa epämiellyttäviä totuuksia itsestäsi.

Tee siis se, mitä sinun täytyy tehdä. Ole kuin kiltti vaimo, joka parisuhteesta poistuessaan käy ostamassa kaapit täyteen ruokaa ja imuroi lähtiessään. Vie asiat maaliin. Tee se itsesi vuoksi.

Julkaistu 1.6. Älykäs työ -blogissa.

Olen joutunut liiallisen intohimon syövereihin. Niin valtavan, että se on ryhtynyt kääntymään itseäni vastaan. Siispä se täytyy kukistaa ilman, että kadotan sen kokonaan.

Intohimo työhön on suloisen vaarallista. Se ajaa eteenpäin, ruokkii itseään, saa innostumaan ja puristaa kaiken irti. Samankaltaiseen tilaan olen päässyt juoksumatolla, kun olen luullut antaneeni jo kaiken, mutta vastusta lisätessäni huomaan innostuvani uudelleen ja löydän voimia, joilla kirmaan vahvasti eteenpäin. Kunnes voimat oikeasti alkavat hiipua.

Näin käy myös työelämässä, kun työ ei sisällä säännöllisiä rutiineja, mitkä pitäisivät kurissa ja nuhteessa. Työ ilman rutiineja vaatii aivoilta paljon. Edessä on aina uusi haaste, uusi tehtävä ratkottavana. Se saa intohimon kuohumaan ja siinä sitä taas ollaan; ihan liekeissä.

Kun olen liekeissä, huomaan istuvani urheiluhallin nurkassa läppäri sylissä toivoen, että kukaan tyttöfutaajista ei potkaise palloa päähäni. Tai huomaan vastaavani sähköpostiin kaupan kassajonossa, kirjaston lastenosastolla, uimahallin pukuhuoneessa ja ihan missä vaan, sillä puhelin on yksi raajoistani. Oletteko muuten huomanneet, että lapaset kädessä voi vastata kosketusnäyttöpuhelimeen kätevästi käyttämällä nenää? Missä vaiheessa intohimo kääntyi patetiaksi? Voiko tuon haaleana häilyvän rajan tiedostaa?

Koska olen herkästi innostuva luonne, olen oppinut tunnistamaan rajan. Juoksumatolla, kun yritän laskea sykettä, huomaan, että vähäinen vastuksen vähentäminen ei juurikaan sykettä alenna. Kuormaa on vähennettävä kunnolla. Sama pätee omiin töihini.

Ensin asetan itselleni realistiset ja armolliset tavoitteet. Jos en ehdi tehdä töitäni työajalla, mietin, missä vika. Sähläänkö kuin sähköjänis, innostunko vääristä asioista vai onko vastuualueeni oikeasti epärealistinen? Eli kehityskeskustelu itseni kanssa. Tai kurinpalautus. Ja hyppääminen työyhteisön virittämään turvaverkkoon, jota näköjään myös HR silloin tällöin tarvitsee. Sen jälkeen en lue sähköposteja puhelimesta, varaan vain tietyn ajan sosiaaliselle medialle ja käyn tyttöjen futistreenien aikana lenkillä. Laitan ylikierroksilla käyvät aivoni tietopaastolle ja ravitsen itseäni endorfiinilla.

Kunnolla hiljentäminen on ainoa keino. Intohimoa tulee käyttää kohtuudella.

– – –
Julkaistu 24.2. Älykäs työ -blogissa.

Meillä töissä kävi opiskelijaryhmä yritysvierailulla. Emme mielestäni olleet silläkään kerralla pitkäveteisiä.  Silti siinä eturivissä istui nuori mies, jonka taistelua nukahtamista vastaan seurasin kiinnostuneena. Lopulta hän luovutti, antoi päänsä retkahtaa ja nukkui pitkän pätkän. Hän oli pukeutunut paitaan, jossa luki: Asenne ratkaisee aina.

Meillä on siivooja, jota on pyydetty siivoamaan päivän aluksi asiakastilat. Hän toki rientää sinne heti aamutuimaan, mutta sitä ennen hän käy täyttämässä taukotilan kahviautomaatin, ettei kukaan jäisi ilman aamukahvia. Ohimennen hän tyhjentää ja täyttää asianpesukoneen ja taitaa vähän pyyhkäistä rätillä pöytää. ”En minä voi jättää tiskipöytää tuon näköiseksi”, hän sanoo hymy huulillaan.

Meille tulee paljon suuria ja painavia pahvilaatikoita, monen eri kuljetusfirman toimittamana. Joskus ovella on kireänoloinen kuski, joka työntää käteen likaisen ja ryppyisen paperin, minkä allekirjoittamiseen hän lainaa kynää raskaan huokauksen saattelemana. Tavara on luonnollisesti jätetty ensimmäiseen kerrokseen, joskus jopa ulos. Varovaiseen kysymykseen, koskien tavaran perille roudaamista, saa vastaukseksi julmistuneen katseen ja tiuskaisun: ”Se ei kuulu mun hommaan.”

Asenne on ihmisessä ominaisuus, mikä minua kovasti kiehtoo. Miksi vaivautua tekemään työnsä paremmin, koska keskinkertaisuuskin yleensä riittää? Kuka siitä hyötyy, jos yrittää vähän enemmän, ylittää kaikki odotukset ja yllättää positiivisesti? Saattaisiko samalla yllättyä itse ja jopa ilahtua siitä? Voisiko joku panna hyvän asenteen merkille niin, että se avaisi uusia mahdollisuuksia?

Keskustelin puolitutun kanssa, joka avautui työelämänsä kriisistä. Työ oli haastavaa, arvostettua ja joskus se oli ollut motivoivaa ja innostavaa. Nyt sitä oli liikaa ja se ei enää antanut iloa elämään. ”Kai sitä pitäisi ajatella, että sehän on vain työtä”, hän sanoi apeana. Sitten me kuuntelimme yhdessä, kuinka hälytyskellot soivat hänen päässään. Se, että ei oikein ole osannut kieltäytyä mistään, oli ajanut hänet jatkuvaan rimpuiluun jaksamisen rajoilla ja työ oli alkanut tuntua ”vain työltä”. Hyvän asenteen synonyymi taitaa olla terve asenne, mikä tiedostaa rajat, on armollinen ja säilyttää siten ilon työelämässä.

Pidä omasta jaksamisestasi huolta, silloin saat pidettyä sen kallisarvoisen Hyvän Asenteen, jos olet sellaisen ominaisuuden itseesi ohjelmoinut. Sillä yllättävän usein asenne ratkaisee.