Avainsana-arkisto: kuunteleminen

”Kyllähän näissä hommissa pärjää, jos vaan tulee ihmisten kanssa toimeen. Se on paljon vaikeampaa kuin koodaaminen.” Näin sanoi työkaverini, koodari, ja hän totisesti sai minut mykistymään. Niin hienosti sanottu.

Henry Ford olisi mielellään käyttänyt tehdastyössä pelkästään ihmisten käsiä, mutta onneksi (ehkä jonkun harmiksikin?) tarjolla on aina koko paketti. Työyhteisöillä, jotka ovat oivaltaneet osallistamisen ja kaikenlaisen juttelun merkityksen, on käsissään menestyksen avaimet henkilöstöjohtamisen saralla. Mistä sitten jutellaan? No, kaikesta siitä, mikä on firman strategiassa ja mikä on asetettu yhteiseksi tavoitteeksi, koska jokaisen henkilökohtaisen tavoitteen tulee olla osa sitä suurta. Henkilöstöjohtamisen tavoitteet ovat aina samat, kuin liiketoiminnan tavoitteet, niitä katsellaan vain vähän eri kulmista.

”Olen jutellut oikeastaan koko viikon, enkä ole kerennyt tekemään niitä asioita, joita olisi pitänyt tehdä.” Tämän lauseen olen vuosien varrella kuullut monta kertaa johtajien suusta. Aina olen sanonut, että vaikka välillä tuntuu, kuin eläisi kiihkeässä saippuaoopperassa, niin juttelu on aina yhtä tärkeää. Kliinisillä tiedotteilla ei saada oivallusta syntymään, tarvitaan kohtaamisia ihan livenä. Kohtaamisilla lisätään ymmärrystä ja samalla osoitetaan, että toisen mielipide on tärkeä. Että hän on tärkeä.

Vaikeinta kohtaamisessa on kuunteleminen. Tilanteisiin tulee mentyä helposti pää täynnä omia ajatuksia ja ennakkoasenteita. Niitä tulee sitten sanottua heti kärkeen, ennen kuin on kerennyt yhtään kuunnella. On siis tullut käsikirjoitettua saippuaoopperan episodi etukäteen. Parasta olisi, jos pystyisi kohtaamaan ihmisen täysin tyhjällä päällä, malttaa mielensä ja kuunnella ihan rauhassa, olla hiljaa vielä silloinkin, kun toinen miettii. Vasta kun toinen on saanut sanottua kaiken, mitä päässään pyöritteli, tulee hetki, jolloin voi sanoa: ”Ymmärrän sinua.”

Toisen ajatusten ja tilanteen ymmärtäminen ei ole sama asia, kuin samaa mieltä oleminen. Voit olla aivan hyvin eri mieltä, mutta häntä tarkasti kuunneltuasi pystyt ymmärtämään, miksi hän on sitä mieltä. Kun sanot ymmärtäväsi häntä, olette keskustelussa heti samalla viivalla. Pahin tunnekuohu on leikattu pois ja pääsette puhumaan varsinaisesta asiasta. Tasavertaisina. Hänellä on oma näkökulmansa ja sen pohjalta muodostunut mielipide, sinulla omansa, mutta kumpikaan ei ole hallitseva.

Hyvässä vuorovaikutustilanteessa ei ole oikopolkuja, niitä harvoin ihmisten kanssa on. Siksi se on niin paljon vaikeampaa kuin koodaaminen.

Mainokset

Uusi työ on aina uusi alku. Kun on tehnyt töitä 20 vuotta samalla toimialalla, olo on hyvin kotoisa, vaikka työympäristö muuttuikin. Tärkeintä on aina se, mitä yhdessä halutaan saavuttaa ja millä tavalla. Kun toimitusjohtaja Jari soitti ja sanoi haluavansa minut mukaan, ei ensimmäinen ajatukseni ollut, että mahtavaa, minulle tarjotaan töitä, vaan se, että 55 henkilön yritys haluaa panostaa niin paljon henkilöstöön, että haluaa minut sinne. Niitä odotuksia lähden nyt lunastamaan omalla työlläni. Eka viikko on takana. Tunnelmia videolla.

”Nuo sun kirjoittamat työpaikkailmoitukset ovat melkoista unelmahöttöä.” Puuskahdus tuli entiseltä työkaveriltani muutama vuosi sitten. Pysäyttävä palaute. Vaikka arvostankin rakentavaa otetta enemmän kuin valittamista, niin oivalsin heti, mistä tuossa oli kysymys. En tiennyt tarpeeksi siitä työstä, mitä asiantuntijat tekevät, vaan keksin kivoja höttölauseita omassa kopissani.

Aloin jutella asiantuntijoiden kanssa enemmän heidän arjestaan. Vein heitä Opeta henkilöstöjohtajaa –lounaille, jossa firma maksoi ruuan ja he kertoivat minulle työstään. Kyselin kahvinkeiton lomassa, mitä projektille kuuluu ja mitä onnistumisia oli viikon aikana tullut. Vedin arvokeskusteluja isommille porukoille, kävin läpi henkilöstötutkimuksen tuloksia ja kysyin, mitä tämä asia tarkoittaa sinun työssäsi. Osallistuin välillä sellaisiinkin palavereihin, jotka eivät varsinaisesti liittyneet työhöni, mutta jotka opettivat minulle paljon kokonaisuudesta. Olin läsnä. Ja opin.

Aloin kirjoittaa realistisia työpaikkailmoituksia. Arjesta, ilonhetkistä ja myös niistä haasteista, koska jokainen päivä ei ole ruusunterälehdillä tanssahtelua, vaikka aika moni onkin. Muutama kuukausi sitten istuin vähän sivummalla ja kuuntelin työkavereiden keskustelua yritysten verkkosivuista. Joskushan tehdään tietoinen valinta, että kohdennetaan viestiä asiakkaille, eikä niinkään työnhakijoille, siksi asiantuntijoiden ei ole aina helppoa samaistua lukemaansa. ”Meidän verkkosivuilla työpaikkailmoitukset ovat ainoita, joissa oikeasti kerrotaan siitä, mitä meillä tehdään”, yksi heistä totesi. Tuulettelin mielessäni, olin tainnut oppia läksyni.

Yrityksissä lipsahdetaan helposti siihen, että johto ei ymmärrä, mitä asiantuntijoiden arjessa tapahtuu, eivätkä asiantuntijat tiedä, mitä johto puuhaa. Oletetaan väärin ja ihmetellään sitten reaktiota puolin ja toisin. Tulee vastakkainasettelua ja syntyy kuraporras, josta on hyvä huudella. Enää ei tehdä asioita täysillä, yhdessä ja yhteistä visiota kohti. Jokainen tekee parhaansa yksin. Tai edes jotain. Ei kuulosta oikein voittajajoukkueelta.

”Viime vuonna oli enemmän nuoret ja vanhat. Nyt ei ole ollut sitä.”
– Jesse Puljujärvi, 17-vuotias jääkiekon maailmanmestari

tuolit.jpg(Ai Weiwei, Rypäleet, Helsingin taidemuseo HAM)

Kävin Helsingin taidemuseo HAM:ssa tuijottamassa kiinalaisen Ai Weiwein teoksia. Yhdessä installaatiossaan hän oli hyödyntänyt antiikkihuonekaluja Qing-dynastian ajalta. Arvokkaat jakkarat olivat ehjiä, mutta alkuperäinen käyttötarkoitus oli hämärtynyt. Ne olivat nyt käyttökelvottomia. Teos puhutteli minua eniten ja katselin sitä pitkään. Hyvät yksilöt eivät välttämättä muodosta toimivaa kokonaisuutta.

Toimivaan kokonaisuuteen tarvitaan monia eri asioita, mutta se perustuu yhteiseen ymmärrykseen, jonka aikaansaamiseksi tarvitaan hyvää vuorovaikutusta. Asiantuntijaorganisaatiossa yhteinen ymmärrys perustuu siihen, että johdolla on käsitys, mitä asiantuntijoiden arkeen kuuluu. Tehdäänkö siellä heidän mielestään järkeviä asioita järkevällä tavalla? Voivatko he vaikuttaa riittävästi työhönsä ja kehittyä siinä? Mitä mieltä he ovat suunnasta, johon ollaan menossa ja kokevatko he olevansa osa sitä? Mikä innostaa, mikä lannistaa? Vain tietämällä riittävästi voidaan poistaa esteitä työn tekemisen tieltä ja ruokkia sisäistä motivaatiota. Sillä juuri sitä sisäistä motivaatiota ei kannata mennä tappamaan, koska jos niin käy, rupeavat excelit näyttämään ankeilta.

Ja sitten kun otat asiaksesi kysyä, kuuntele. Kuuntele oikeasti, älä mieti omia vuorosanojasi tai seuraavaa palaveria. Älä puhu väliin, älä hätäile. Kestä niitä kiusallisen hiljaisia hetkiä, sillä joskus se arvokkain asia tulee vasta hetken päästä. Tässä kiireisessä maailmassa aika on arvokkainta, mitä voit toiselle antaa.

Kun aloitan viikon päästä uudessa työssäni, aion ensimmäisten viikkojen aikana kuunnella jokaista 55 uutta työkaveriani kahden kesken. Heistä jokainen tulee olemaan minun perehdyttäjäni, sillä en halua olettaa, haluan tietää.

Palaveri alkaa. Istun neuvotteluhuoneessa. Yksin. Seuraan, kuinka ihmisiä tipahtelee yksitellen paikalle. He avaavat läppärinsä ja ryhtyvät todennäköisesti valmistelemaan seuraavaa palaveria, johon he menevät myöhässä. Saan heidät kiinnostumaan aiheestani, mutta välillä huomaan, kuinka jonkun korvat sulkeutuvat ja katse lasittuu, kun hän uppoutuu sähköpostiinsa tai puhelimeensa. Minunko mokani, enkö ole asiani kanssa riittävän kiinnostava?

Sama tilanne toistuu helposti, liian helposti, kaikissa kohtaamisissa. Kahvilassa sovitaan treffejä WhatsApp kuumana toisen ystävän kanssa. Pöydässä istuvan ystävän kanssa ne sovittiin kaksi viikkoa sitten, mutta se oli silloin, nyt pitää aikatauluttaa tulevaa elämää.

”Mutku haluan elää hetkessä, sillä muuta minulla ei ole.” Kiihkeän elämänrytmin mantra. Halutaan elää täysillä, elää hetkessä. Mutta missä hetkessä sitä elämää eletään; jossain tulevassa vai siellä rinnakkaistodellisuuden hetkessä, virtuaalimaailmassa? Vastaus taitaa olla, että haluamme elää kiinnostavimmassa hetkessä.

Ehkä karrikoin, ehkä en. Aina totta toinen puoli. On liian helppoa olla olematta läsnä tässä hetkessä.

Aika on yksi arvokkaimmista asioista, mitä voit toiselle ihmiselle antaa. Kun hetki koittaa, tuletko ajoissa, oletko läsnä? Vai tuliko tilalle jotain kiinnostavampaa, niin että peruit koko tapaamisen? Jos kuitenkin tulit, osaatko kuunnella jatkuvasti keskeyttämättä, kuunnella niin, että toiselle tulee tunne, että olet aidosti siinä? Huokailetko kiireitäsi, tekemättömiä töitä, vai pystytkö luomaan kiireettömän ja rauhallisen hetken niin, että kaikkien syke tasaantuu? On helppoa liihottaa utuisissa ajatuksissa, olla henkisesti poissa. Paljon vaikeampaa on tyhjentää mieli niin, että se voi täyttyä toisen ihmisen ajatuksista, joita hän haluaa sinun kanssasi jakaa? Aktiivinen kuunteleminen voi olla yllättävän vaikeaa. Pitää osata kahlita villinä poukkoileva mieli, taltuttaa se hetkeen ja jäädä siihen. Pysähtyä ihan oikeasti kuuntelemaan. Jos sen teet, saatat kuulla jotain kiinnostavaa.

Kesäloma on hyvää aikaa harjoitella. Talvella ikävöimme laiturinnokkaan, ei ikävöidä sieltä nyt pois. Ollaan ihan siinä vaan. Ollaan läsnä omassa elämässämme.