Avainsana-arkisto: hr

Uusi työ on aina uusi alku. Kun on tehnyt töitä 20 vuotta samalla toimialalla, olo on hyvin kotoisa, vaikka työympäristö muuttuikin. Tärkeintä on aina se, mitä yhdessä halutaan saavuttaa ja millä tavalla. Kun toimitusjohtaja Jari soitti ja sanoi haluavansa minut mukaan, ei ensimmäinen ajatukseni ollut, että mahtavaa, minulle tarjotaan töitä, vaan se, että 55 henkilön yritys haluaa panostaa niin paljon henkilöstöön, että haluaa minut sinne. Niitä odotuksia lähden nyt lunastamaan omalla työlläni. Eka viikko on takana. Tunnelmia videolla.

Mainokset

Hieman huolestuneena katselin vauhdikasta ja viihdyttävää 007 Skyfall –elokuvaa, jossa James Bond jälleen kerran työskenteli ääriolosuhteissa. Ammatinvalintakysymys, tiedän, mutta ovathan työhyvinvointiasiat tärkeitä toimialasta riippumatta.

”Älä tule sairaana töihin”, ohjeistetaan. Lähinnä varmasti ajatellaan, että toipumisaika pitenee ja samalla tulee tartuttaneeksi työkaverit. Silloin puhutaan yleensä flunssasta, ei vuotavista avohaavoista. Kyseisessä tapauksessa tartuntavaaran riski on olemassa, jos ei kuulu siihen henkilöstöryhmään, jota herra Bondin on määrä suojella.

Vuotavat avohaavat voidaan kategorisoida työtapaturmiksi. Salaisen agentin työssä työtapaturmia sattuu tilastollisesti keskimääräistä enemmän. Runsaasti enemmän. Tapaturmien laatu poikkeaa hieman IT-alalla tapahtuvista työtapaturmista. Kun ankarasti pohdin, tuli omasta työyhteisöstä mieleen tapaus takavuosilta, jolloin joku oli tökännyt vahingossa auton avaimella silmäänsä parkkihallissa (ei tarkentavia kysymyksiä, kiitos).

James Bondin ergonomia on toisinaan heikolla tolalla, koska hän suosii vaihtoehtoisia tapoja käyttää esimerkiksi hissiä. Hississä seisoessaan voi aina ojentaa ryhdin suoraksi ja vetää hartiat taakse. Jos käyttää hissiä pitämällä kiinni sen pohjasta niin, että roikkuu hissikuilun puolella, täytyy noudattaa erityistä varovaisuutta, vaikka saahan siinä toki mukavan venytyksen selkään. Myös junan katolla matkustaessa täytyy ottaa huomioon vähän erilaisia asioita, kuin jos istuisi ryhdikkäänä junan penkillä. Koska en edes kykene kaikkia riskitekijöitä listaamaan, suosittelen matkustamista junan sisätiloissa.

Työssä jaksamisen kannalta on tärkeää, että osaa viettää vapaa-aikaa, jonka aikana tapahtuu palautumista. Rentoutumista ei ole hyvä suorittaa tissuttelemalla alkoholia joka ilta, koska se vaikuttaa suoraan unen laatuun. James Bond ei todellakaan tissuttele, hän kaataa väkijuomaa kurkusta alas kaksin käsin. Myös tässä tapauksessa unen laatu häiriintyy ja palautuminen jää tapahtumatta.

Läheisiä ihmissuhteita kannattaa vaalia, sillä toista lähellä pitämällä stressihormonin eritys vähenee ja arjen haasteista on helpompi selviytyä. Tähän osa-alueeseen James Bond panostaa, sillä sen verran kiitettävästi hän hakeutuu ihokontaktiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mutta, herra Bond, täyttävätkö nuo irtosuhteet sittenkään kaikkia läheisyyden tarpeita?

Muistetaan kuitenkin, että kokonaisvaltainen hyvinvointi ja jaksaminen ovat aina omalla vastuulla. Ihminen on kokonaisuus, joka tarvitsee älyllisten haasteiden lisäksi riittävästi unta, oikeanlaista ravintoa, virkistävää liikuntaa ja paljon rakkautta. Työyhteisön tehtävänä on tukea hyvinvointia, mutta vastuu jää aina itselle, vaikka HR olisi kuinka huolissaan.

Onko kiusaus sanoa tulleensa kiusatuksi, jos kyse onkin vain siitä, ettei kompetenssi riitä tai ei muuten vain huvita? Aina on helpompi mennä verhon taakse, kuin astua rohkeasti esiin ja sanoa: ”Kuules, esimies, minä teen väärää työtä.”

Näinä aikoina on ollut kovasti pinnalla työpaikkakiusaaminen. Julkisuuden myötä esille on noussut muitakin kiusaamistapauksia. Se on tärkeää, sillä jokaisella on oikeus tehdä työtä hyvässä työympäristössä, olla arvostettu ja saada kiitosta. Ilmiön varjopuolena ovat tapaukset, joissa henkilöt eivät vain pysty suoriutumaan heille annetuista työtehtävistä. Hyökkäys on paras puolustus ja primitiivireaktio sekä itsesuojeluvaisto yrittävät todistella, että olet oikeassa ja joku muu on väärässä. Sinä olet se, jota kiusataan. Silloin hämärtyy totuus siitä, että työ voi olla sinulle täysin väärä.

Henkilöstöhallinnossa on aika tavallista, että keskustellaan yhdessä henkilön kanssa, mihin suuntaan hänen työuransa voisi lähteä kehittymään. Nämä hetket ovat arvokkaita, koska silloin henkilö on oivaltanut jotain ja hänellä on aito halu lähteä kehittämään omaa osaamistaan ja siten kanavoida uutta, kuplivaa energiaansa meidän työyhteisön hyväksi. Nämä hetket ovat oman työni aarteita.

Henkilöstöhallinnossa on myös hetkiä, jolloin mietitään, millä keinoilla voisi innostaa henkilöä, joka on käpertynyt omaan innottomuuden tilaansa. Kuinka häneltä saisi kiskottua pois ne ravihevosen silmälaput, jotka estävät häntä näkemästä uusia mahdollisuuksia. Jos hän vain itse oivaltaisi ja jaksaisi innostua.

Varsinkin naistenlehdissä (en lue miestenlehtiä) on kuvia naisista, jotka seisovat kumppareissaan laitumen reunalla onnesta typertynyt ilme kasvoillaan. He ovat täysikasvuisina opiskelleet uuden ammatin, lähteneet yrittäjiksi, uskaltaneet toteuttaa unelmansa ja ovat tulleet siitä järkyttävän onnellisiksi. Ihminen voi siis tehdä tavan vuoksi väärää työtä ja olla siinä onneton.

Jos tekee väärää työtä, on onneton. Tai neutraali, mikä on melkein sama asia. Silloin tekemisestä puuttuu onnistumisen ilo ja intohimo. Silloin ärsyyntyy siitä, että ei pysty täyttämään odotuksia, kommunikoi jatkuvasti väärällä taajuudella ja ei ymmärrä niitä telepaattisia viestejä, mitkä sinkoilevat ilmassa ja joita muut sujuvasti bongaavat jalostaen niistä upeita juttuja. Tähän tilaan on mahdotonta päästä jos tekee väärää työtä. Silloin voi tulla helposti tunne, että joku kiusaa minua.

Kun käänsin hetkeksi selkäni, lapseni kävi kirjoittamassa keskeneräiseen blogiin: ”Muuten, rakkaat blogin lukijat. En ole kertonut että olen lehmä. Ammuu.” Hetken aikaa olin närkästynyt, mutta sitten tajusin, että sehän sopii hyvin tähän aiheeseen. Joskus voi olla paikallaan tiedostaa erilaisuutensa, etsiä uusia niittyjä, joilla kirmata, löytää vahvuutensa ja olla laitumen kuningatar. Mieti sitä.


Julkaistu 30.3. Älykäs työ -blogissa.

Kun minua pyydettiin puhumaan palkitsemisesta HR-ammattilaisille, olin tietenkin heti innoissani; totta kai tulen. Hämmennyksen tunne ilmaantui siinä vaiheessa, kun pysähdyin miettimään, mitä se palkitseminen oikeastaan tarkoittaa.

Teen töitä kädet savessa, tunteella. En mieti kovinkaan kauaskantoisia ajatuksia, haluan, että asiat ovat hyvin nyt. Palkitseminen aiheena alkoi yhtäkkiä tuntua tukalalta, sillä enhän minä mieti bonusperusteita tai varsinkaan mittareita. Ennen kuin lähdin etsimään paperipussia, mihin voisin hengitellä rauhallisesti, päätin miettiä, mitä palkitseminen minulle tarkoittaa. Oikeasti.

Työni itsessään on palkitsevaa, kun saan tehdä sitä, mistä tykkään ja kun tiedän tekeväni oikeita asioita. Minulla on aivan huippuluokan työkaverit ja voin luottaa siihen, että johto tekee oikeita päätöksiä. Ja mukavaa on myös se, että on kaunis tietokone. Meidän nörtit sanovat varmasti aikalailla samanlaisia asioita, paitsi tietokoneen kohdalla he käyttävät erilaista adjektiivia ja muutenkin käsittelevät aihetta laajemmin.

Päätin kertoa kollegoille tilaisuudessa, että minun mielestäni palkitseminen on osa yrityskulttuuria. Se on vaikka sitä, että joka viikko toimistolla on taukojumppaa ja että bändeillä on kellarissa oma treenikämppä. Se on sitä, että välillä juhlistetaan nostamalla skumppamaljoja ja että ystävänpäivänä syödään sydämenmuotoisia suklaapaloja.

Pysähdyin myös miettimään, tuntuuko vuosittainen bonus palkinnolta. Sillä monimutkaisten laskutoimitusten jälkeen koneistosta tilille pullahtanut bonus saattaa olla aika monen mielestä liian vähän tai johonkin verrattuna huonompi. Aika moni siihen ei edes kiinnitä huomiota tai ainakin unohtaa sen nopeasti. Se ei missään tapauksessa herätä suurta positiivista tunnekuohua.

Puhuin siis siitä, mistä tiesin jotain. Puheenvuoroni jälkeen eräs tapahtuman osallistujista tuli luokseni hymyillen. ”Soitin heti työpaikalle ja pyysin tilaamaan meidän taukotilaan ystävänpäiväsuklaat”, hän kertoi.

Minua henkilökohtaisesti palkitsee eniten se, kun pienestä huomioimisesta leviää toisen kasvoille välittömästi hymy. Kun hän on odottamattomasti ilahtunut arjen keskellä. Minua palkitsi hyvin paljon myös se, että olin puheenvuorollani onnistunut innostamaan.

Pienet asiat voivat olla suuria, jos ne tulevat suoraan sydämestä.