Kategoria-arkisto: Uncategorized

Katselin taidemaalari Anna Retulaisen videota lumoutuneena. Monta kertaa. Hänen sanoihinsa kiteytyy tarkalleen se, miten luovan ihmisen mieli toimii, kun on päästänyt irti peloistaan, ennakkoluuloistaan ja antanut luovuudelle tilaa. Luova ajattelu ei ole vain taiteilijoiden yksinoikeus, kuuletko hänen sanoistaan yhtymäkohtia omaan tapaasi ajatella ja toimia?


Anna on taiteessaan rehellinen. Hän ei korjaile teoksiaan sisäsiisteiksi tai tietynlaisen taiteen näköiseksi; ne ovat sitä, mitä tuli tehdyksi.

”Se on hirveän pelottavaa, tosi paljastavaa”, hän sanoo. Hänen mielestään ei ole kyse siitä, osaako maalata jonkin asian vai ei, täytyy kyetä maalamaan kokemus juuri siitä hetkestä.

Annassa on holtitonta tyttömäisyyttä ja se on luontevaa. Hän ei selittele sitä.

”Tää oli puhtaasti sellainen raivo. En tiedä mikä ihmeen päähänpisto se oli, että huomasin yhtäkkiä raidoittavani sen punasiniseksi, ihan kiusallani”, hän selittää yhdestä teoksestaan. Sitten hän tirskuu. Naurua purskahtelee.

Kerran hän laittoi muovipussit jalkoihinsa ja luisteli ne jaloissaan märän maalauksen päällä. ”Se oli ihan hirveän kivaa”, hän nauraa. ”Se oli kauhean hienoa belgialaista valmiiksi pohjustettua puoliöljypohjaa, varmaan hienointa kangasta, mitä voi hankkia ja siinä öljyvärejä. Se luisti tosi hyvin!”

Nautinto-näyttelyn projektissa hän dokumentoi sitä, mikä oli hänen mielestään totta. Se on ainoa asia, mikä häntä kiinnostaa, koska silloin hän joutuu kohtaamaan omat rajansa. Aloittaessaan hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan, miten se kuuluisi toteuttaa. Se oli kiehtova tilanne, koska olihan hän maalannut jo niin kauan. Hän olisi voinut vedota ammattitaitoonsa ja jotenkin selviytyä urakasta puhtaasti sen voimalla, mutta ei, hän ei ajatellut sitä niin. Hän oli hypännyt pelottomasti uuteen, koska jossain syvällä sisimmässään hän tiesi, miten se pitää tehdä, vaikka siinä vaiheessa se ei ollut vielä tietoista.

Anna sanoitti myös pahimman pelkonsa: jos hän ei enää jonain päivänä uskaltaisikaan ottaa riskiä. Ei lähteä omille teilleen. Ei toteuttaa itseään. Silloin ei enää tulisi mentyä niin hulluna työhuoneelleen, mikä tarkoittaisi sitä, että hän ei olisi onnellinen. Silloin Anna kokisi olevansa epäonnistunut.

Luovuus vaatii pysähtymistä. Omissa oloissaan oleminen vapauttaa hänen mieltään luoville ajatuksille.

Hieno nainen, upeita ajatuksia.

Mainokset

Olen tehnyt töitä 21 vuotta ICT-alalla ja  niihin vuosiin mahtuu ihan hirveästi ihania muistoja! Tämä on matka joihinkin kohokohtiin. Yksin en ole onnistunut missään enkä koe, että yksin sitä voisinkaan tehdä. Onnistumiset tulevat aina joko yhdessä tai niin, että olen saanut jonkun oivaltamaan jotain tärkeää tai autettua häntä eteenpäin omassa työssään.

1_GPTW
Descom oli vuosina 2011-2013 Suomen parhaat työpaikat -listalla. Kuvassa juhlimme Great Place to Work -gaalassa Descomin Daisy-ankan kanssa. Mona Rundberg ojensi plakaatin ja jututti osallistujia.

2_TTT_kolumni
Kirjoitin Työterveyslaitoksen TTT-lehteen kolumnia vuosina 2012-2013. Kuvassa oleva teksti ”Oletko sinä työpaikkasi aarre?” löytyy blogistani. Tekstissä on mukana monta työkaveriani ❤

4_RekrykirjeLinkedInissä
Lähetin työnhakijoille, joita ei kutsuttu haastatteluun, kirjeitä, joissa oli mukana leffalippu. Eräs tamperelainen työnhakija julkaisi kirjeen omassa LinkedIn-profiilissaan ja se sai yli 1 200 tykkäystä ja yli 70 kommenttia.  Olen ajatellut sen niin, että työhakemus on kohteliaisuus, johon on hyvä vastata.

Joku, en tiedä kuka, ilmoitti kirjeen Vuoden asiakasteko 2014 -kilpailuun ja se sai siellä kunniamaininnan huomioivasta rekrytoinnista.

6_Peilaus
Peilaus Oy:n Mikko Taskinen veti descomilaisille itsensä johtamisen valmennuksia. Kerron videolla referenssitarinan siitä, miten meidän yhteistyö sujui ja mitä vaikutuksia valmennuksella oli, kun rakennettiin itseohjautuvaa organisaatiota.

7_ladiesonly.png

Minulta pyydettiin maaliskuussa 2015 puheenvuoro Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan Ladies only -seminaariin. Puhuin otsikolla Ole aito paketti – intohimolla tai ilolla. Viestinä se, että aina ei ole pakko tuntea syvää intohimoa työtään kohtaan, koska joskus intohimon ja pakkomielteen ero on häilyvä. Pääasia, että tekee työtä ilolla ja löytää sekä siitä että työyhteisöstä ilon aiheita.

8_Vaajakumpu

Kävin puhumassa Vaajakosken Vaajakummun koulun TET-viikolla kasi- ja ysiluokkalaisille siitä, millaista se työelämä oikein on ja minkälaisia taitoja ja ominaisuuksia tarvitaan ja arvostetaan. Otsikkoni oli ”Asenne ratkaisee aina” ja aika paljon puhuin siitä, miten kannattaa olla oma itsensä ja vahvistaa vahvuuksiaan ja miettiä, olisiko niistä inhokkiaineista sittenkin elämässä hyötyä. Sain aivan upean palautteen yhdeltä neidiltä: ”Oli tosi hyvä esitys! Meillä on käynyt täällä sellaisia paskantärkeitä jätkiä, joilla on 50 slaidia. Ei niitä kukaan jaksa kuunnella.”

9_liideri.png

Kerron Tekesin Liiderin aamukahvien videolla, kuinka asiantuntijaa voi innostaa. Keskeisimpänä sanomana: ”Yritä olla tappamatta asiantuntijan sisäistä motivaatiota.”

11_hesari

Helsingin Sanomien toimittaja soitti minulle marraskuussa 2015. Kertoi seuranneensa minua Twitterissä ja halusi, että olisin Kuukauden inspiroija. Se kuulosti kivalta ja niin juttu tehtiin. Se ilmestyi sununtaina 13. 12. Seuraavana päivänä inPulse Worksin silloinen toimitusjohtaja soitti minulle ja sanoi, että haluaisinko tulla heille töihin. Halusin. Hesarin juttu löytyy täältä.

10_ksml.png

Kun siirryin inPulselle, sain kertoa välittävästä johtajuudesta Keskisuomalaisessa.

12_kasvuopen

Minua pyydettiin mukaan Kasvu Openin asiantuntijaporukkaan. Aloitin leijonan roolista ja sen jälkeen olen sparrannut kahdella Kasvupolulla. Kohtaamiset ovat olleet todella hienoja. Niissä pääsee tutustumaan muihin toimialoihin ja keskustelemaan innostuneiden ihmisten kanssa arjessa tapahtuvasta ihmisten johtamisesta. Asiantuntijakorttini Kasvu Openin sivulla.

13_TTTvideo

Työterveyslaitoksen videolla puhun esimiestyöstä ja ketterästä HR:stä. Video on osa Kerrerä HR Road Tour 2016:n materiaalia.

Kuvauspaikalla oli hieno valotaulu, johon kirjoittelin minulle tärkeitä sanoja: välittäminen, arvostaminen, läsnäolo. ”Ja mä piirrän tähän myös sydämiä”, totesin. ”No, sitten sun varmaan täytyy niitä piirtää.” Ja kohta pyydettiin piirtämään lisää.

14_tohtorit

Keski-Suomen Tulevaisuusfoorumissa vedettiin Suvi Geierin kanssa Kansainväliseksi hyvällä henkilöstöjohtamisella -tulevaisuusklinikkaa toukokuussa 2016. Olimme pukeutuneet asianmukaisesti tohtoreiksi ja kuuntelimme klinikalle tulleiden vaivoja ja autoimme kykymme mukaan.

 

15_oikotie.png

Vierailin Tietoakselin webinaarissa. Sain otsikoksi Johtamalla työntekijöiden työnhyvinvointia – johdat yrityksesi tuloksellisuutta. Oma otsikko taipui muotoon ”Onnellinen ihminen on tuottavampi.” Webinaaritallenteen voi tilata täältä.

Uusimpana luottamustoimena sain kunnian liittyä mukaan Keski-Suomen kauppakamarin osaamisvaliokuntaan.

***
Matka on ollut onnellinen ja innostava, välillä raskas ja opettavainen. Yhdistävänä tekijänä aito ihmisten kohtaaminen ja välittämisen kulttuuri. Tästä on hyvä jatkaa matkaa!

DSC_0581Descomin verkkosivukuvaukset maaliskuussa 2011.

Olen sanonut lukuisia kertoja, että ihmisten johtaminen ei ole mitään rakettitiedettä, koska johtamisessa on kyse vuorovaikutuksesta, eli ihmisten kohtaamisesta. Välillä on hyvä kohdata kasvotusten, mutta sähköisten välineidenkin kautta sitä pystyy ylläpitämään; säännöllisyys, sävy ja ajoitus ratkaisevat.

Olen myös miettinyt (melkein pääni puhki), miksi ihmisten johtamisesta tulee niin helposti rakettitieteen kaltaista, miksi se on niin vaikeaa? Miksi jatkuvasti törmää työyhteisöihin, joissa ollaan surullisia ja jopa vihaisia siitä, kun johto on etäinen ja asioista ei kerrota. Heille on tullut tunne, että kukaan ei oikeasti välitä.

Tänään Helsingin Sanomissa oli erinomainen kooste siitä, millainen on hyvä esimies. Artikkeli on täynnä sitaatteja johdettavilta. Yhteinen tekijä on välittäminen. Hyvä esimies kuuntelee, kannustaa, antaa vastuuta ja luottaa. Hän istuu ruokalassa samassa pöydässä kuin muut. Hän katsoo silmiin. Hän tekee vuorollaan smoothiet tiimipalaveriin”, oli Hesari tiivistänyt kyselytutkimuksen tuloksen. 3 300 henkilön tutkimukseen vastanneista lähes jokainen esimies piti itseään reiluna ja oikeudenmukaisena johtajana. Johdettavista tätä mieltä oli keskimäärin vain joka toinen. Mielenkiintoista.

Miksi kuunteleminen on vaikeaa? Miksi kannustaminen on vaikeaa? Miksi on vaikeaa antaa vastuuta ja luottaa? Tai tulla istumaan porukan kanssa samaan pöytään ja katsoa ihmisiä silmiin?

Johtajat ovat persoonina erilaisia, joillekin on luontevampaa kohdata ihmisiä, näin minulle on perusteltu. Tai sitten ei ehdi, kun on niitä oikeita töitä, joita pitäisi tehdä, kuten yksi HR-johtaja sanoi. Oma käsitykseni on, että ilman kuuntelemista ei voi tietää, mitä firmassa tapahtuu ja siten on mahdotonta auttaa ihmisiä työssään. Se auttaminen kun on johtajan tärkein tehtävä, koska firmassa tehdyn työn tuloksena tulee niitä euroja. Kannustaminen, vastuun antaminen ja luottaminen ruokkivat johdettavan sisäistä motivaatiota, eli hän tekee paremmin työnsä ja into piukeana todennäköisesti myös enemmän. Euroja tulee kassaan lisää.

”Eikö se läsnäolo ja ihmisistä välittäminen ole johtajan homma?” kysyi minulta kerran eräs henkilö. Se oli hyvin sanottu, en olisi pystynyt paremmin tiivistämään.

Välinpitämättömyys on pelkoa

Kaikki tunteet pohjautuvat joko rakkauteen tai pelkoon. Rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Välittäminen on rakkautta, välinpitämättömyys on pelkoa. Ihmisiä voi olla pelottavaa kohdata, jos ei halua kritiikkiä ja jos on epävarma omasta osaamisestaan tai siitä, onko ihmisenä hyväksytty. Silloin on helpompaa verhoutua johtajan tittelin taakse ja sulkea ovi perässään. Ihmisten aito kohtaaminen vaatii sekä rohkeutta että nöyryyttä. Miellyttämisen tarve on parempi unohtaa, sillä ihmiset hyväksyvät aitouden.

Se, että voi kohdata ihmiset aitona, edellyttää hyvää itsetuntemusta. Sitä, että tietää omat heikkoudet, mutta on hyväksynyt ne. Ja että tietää omat vahvuudet, joiden avulla pystyy auttamaan muita omassa työssään. Johtaja ei yksin onnistu missään, hän voi onnistua ainoastaan viemällä porukkaa eteenpäin ja se ei onnistu, jos johtamistapa perustuu radiohiljaisuuteen.

Ihmisten johtamisesta tulee helposti rakettitiedettä, jos pelottaa kohdata ihmisiä. Silloin ei ole hajuakaan siitä, mitä työyhteisölle kuuluu ja miten sen dynamiikka toimii ja peli alkaa olla menetetty. Tutustu siis itseesi, sen jälkeen on paljon helpompaa tutustua porukkaan, joka siellä töissä pyörii. Se ei ole niin pelottavaa, kuin miltä se saattaa kuulostaa.

kortit

Eräänä päivänä levitin Maaretta Tukiaisen Hyvän mielen kortit lattialle kauniiseen järjestykseen. Luonnollisesti kaksi kissaani kävelivät niiden päällä edestakaisin, mutta onneksi kortit eivät tuntuneet soveltuvan päiväunipaikaksi (ihme). Halusin löytää neljä korttia, jotka kuvaavat minulle tällä hetkellä tärkeitä ja vahvoja asioita ja toiset neljä, joihin minun pitää keskittyä enemmän. Löysinkin. Aurinkoisena iltana otin ne mukaan iltalenkille ja kuvasin kortit luonnossa.

 

TÄRKEÄT JA VAHVAT

kortit1

Omien arvojeni mukaan eläminen on haasteellisinta työelämässä, mutta olen katsonut, että se on minulle ainoa oikea tie: Rehellisyys, Rohkeus, Rakkaus. Rehellisyys on sitä, että minuun voi luottaa ja en sano mitään, mitä en tarkoita. Minulla on rohkeutta tehdä asioita eri tavalla ja rakkauteni on aitoa välittämistä.

kortit2.jpg

Ilo ja onnellisuus koostuvat pienen pienistä asioista. Tärkeintä on, miten arjen ottaa vastaan ja miten tavallisista asioista tekee itselleen erityisiä. Se on sitä, että näkee yksittäisissä hetkissä kaunista ja hyvää. Se on armollisuutta itseään kohtaan, sallimista ja suvaitsevaisuutta. Ei täydellisyyttä, vaan mieluummin hyvää oloa.

kortit3

Iloa ja voimaa saa arkisista asioista, mutta samalla siihen sisältyy luopumista ja irti päästämistä asioista ja ihmisistä, jotka vievät energiaa ja kuljettavat väärään suuntaan.

kortit4

Elämä on todellakin täynnä mahdollisuuksia, tiedän sen. Niin on ollut ja niin tulee olemaan. Pienet alut voivat kasvaa isoiksi. Kaikki mahdollisuudet kannattaa huomata ja ottaa haltuun ne, mitkä puhuttelevat.

 

KESKITTYMISTÄ VAATIVAT

kortit5

Mahdollisuudet kannattaa siis huomioida ja miettiä, mitkä polut vievät kohti unelmaa. Unelmien ja tavoitteiden pitää olla vähän pelottavia, koska se mahdollistaa kehittymisen. Unelmia pitää olla ja sitä rohkeutta mennä niitä kohti, vaikka päämäärä olisikin vielä utuista usvaa.

kortit6

Onko fokus oikeissa asioissa? Mitä puhun itselleni, mitä sanoja käytän? Sillä se, mitä korostan, vahvistuu. Ovatko sanat vääriä, vaikka suunta olisikin oikea?

kortit7.jpg

Fokus hälvenee, jos kiinnittää huomiota vääriin asioihin. Joskus se vaatii suojautumista asioilta ja ihmisiltä, joiden matkassa unelma hämärtyy. Vääriin asioihin keskittyminen tuottaa huonoja ajatuksia ja silloin kiinnittää huomion asioihin, joilla ei ole merkitystä.

kortit8.jpg

Täytyy osata malttaa, pitää tavoite kirkkaana, tehdä asioita, jotka vievät pala kerrallaan eteenpäin. Nähdä ja tunnistaa oikeat hetket ja osata tarttua tilaisuuteen, kun se tulee eteen.

Päässä pyörii paljon ajatuksia. Joskus ne ovat hieman hajanaisia, eivätkä kerro samaa tarinaa. Niiden voimasta on helppo lamaantua, mutta hedelmällisempää on tutkia niitä; kaivaa ne raadollisesti esille ja katsella jokaista erikseen. Päästä löytyneitä ajatuksia pitää arvioida ja arvottaa. Ja varsinkin päästää irti kaikesta, mikä on hölynpölyä. Fokus on välillä kirkkaana, välillä se sumenee. Pääasia, että sitä sumeutta olisi päivä päivältä vähemmän.

Tämmöisiin harjoituksiin Hyvän mielen kortit antavat sopivia ärsykkeitä. Vastauksiahan ne eivät kerro, koska vastaukset löytyvät jokaisen sisältä, ennemmin tai myöhemmin. Mutta niistä saa juuri sellaista sopivaa tökkimistä, jolla homma etenee.

protuKuva: Rasmus Tiilikka, Prometheus-leirin ohjaaja

Tänä kesänä olen saanut seurata teinityttöni luterilaista aikuistumisriittiä, eli rippileiriä. Sitä ennen hän oli Prometheus-leirillä. Molemmat leirit olivat hänelle eri tavoilla tärkeitä kokemuksia ja oli hyvä, että ne tapahtuivat tässä järjestyksessä.

En ollut tutustunut Prometheus-leirin ideologiaan kovinkaan syvällisesti. Luin todennäköisesti vain pari lausetta ja olin vakuuttunut, että leiri tekee ihmiselle hyvää: ”Ohjaajilla ei ole tarjolla valmiita vastauksia, vaan jokainen pääsee pohtimaan asioita itse ja mielellään mahdollisimman monelta kantilta. Tavoitteena on rakentaa omaa elämänkatsomusta sekä päästä kuulemaan muiden mielipiteitä ja löytää perusteluja omilleen.” Protun loppujuhla ja pitkät keskustelut teinin kanssa sen jälkeen vahvistivat, että kyse oli todellakin ollut yksi hänen tähänastisen elämänsä parhaista viikoista. He saivat asioista tietoa, mutta jokaisella oli vapaus muodostaa omia käsityksiään. Parhaita olivat olleet keskustelut. ”Jokainen sai sanoa oman mielipiteensä ja kaikki kuuntelivat sitä. Ja sen jälkeen oltiin aina hetki hiljaa, että jokainen ehti kommentoida, jos jotain tuli mieleen.” Tässä hektisessä maailmassa se, että joku kuuntelee oikeasti ja että on tilaisuus sanoa omia mielipiteitään, on arvokas.

Rippileirin viimeisenä yönä olin saanut teiniltä viestin, jossa hän kertoi, että tilanne vaatii ikkunasta karkaamista ja he ovat menossa uimaan. Niinkin radikaalia meininkiä. Eivät poistuneet edes alueelta. Vastasin viestiin, että mikäs se sellainen ripari on, josta ei yöllä karata ikkunasta… Rangaistukseksi heidät herätettiin aamuviideltä siivoamaan.

Kysyin teiniltä, karkasitteko Protulla? Eivät olleet karanneet, koska heillä ei ollut siellä sääntöjä. Ei ollut yövalvojia. Kaikki tiesivät, missä ohjaajat nukkuivat, jos olisi tullut asiaa. Yksi leiriläisistä oli herännyt aamuyöstä, eikä ollut saanut unta. Hän oli lähtenyt pihalle kävelemään ja kohdannut siellä toisen unettoman. He olivat jutelleet pitkään ja se oli ollut hyvä keskustelu. Siitä ei kukaan heitä tuominnut, koska leirin tarkoituksena oli synnyttää juuri tuollaisia kohtaamisia ja ajatuksenvaihtoja.

Molemmat leirit olivat siis arvokkaita kokemuksia. Keskustelimme siitä, miten ihmiset suhtautuvat tiukkoihin kieltoihin ja sääntöihin. Luontaisesti sääntöjä halutaan rikkoa, ne herättävät välittömästi vastareaktion. Se ei ole edes riippuvaista iästä, näin tapahtuu myös työelämässä. Säännöt ja rajoitukset lamaannuttavat ihmisen oman ajattelun ja alkukantaiset vaistot ottavat vallan.

Entä mistä voi johtua, että jotain rukousta ei opita viikossa, mutta oman lempibändin uuden biisin sanat opitaan viidessä minuutissa?

Jos halutaan, että ihmiset sisäistävät jonkin uuden asian, kannattaa oivalluttaa, ei tuputtaa. Jos halutaan, että kiinnostus aidosti herää, pitää herättää, ei pakottaa. Se on pidempi ja vaikeampi tie, mutta hedelmällisempi.

ripari.jpg

 

 

 

Ihmisten kanssa toimiessa ei ole oikoteitä

Ihmisten kanssa toimiessa on kyse aina vuorovaikutuksesta, sen määrästä, ajoituksesta ja sävystä. Vuosien varrella olen oppinut, että jos siinä haluaa onnistua, oikoteitä ei ole.

Yksi tyypillinen tilanne yrityselämässä on se, että halutaan säästää aikaa ja vaivaa ja tehdään jokin päätös pienellä porukalla ja tiedotetaan siitä sitten kuivakkaalla tiedotteella – jos ehditään. Näin voi käydä sekä asiakkaiden että henkilöstön kanssa. Silloin on ajateltu, että hoidetaan asiat tehokkaasti ja asiallisesti ja niin on tietenkin toimittukin. Mutta siitä on jäänyt yksi kohta huomioimatta, ne ihmisten tunnereaktiot asioihin, jotka tulevat puskista.

”Ei työelämässä ole tunteita tai ainakaan niitä ei pitäisi näyttää”, on minulle sanottu. Ei yrityselämässä varmaan pitäisikään urheilukentillä tapahtuviin tunnemyrskyihin sortua, mutta ne tunteet, joita peleissä näytetään, ovat silti meissä jokaisessa. Jos ne eivät heti näy reaktiona tai edes naamasta, ne vaikuttavat käyttäytymiseen; motivaatioon ja sitoutumiseen.

Asioiden jakaminen ja niiden läpikäyminen yhdessä, hyvissä ajoin, lisää mielenrauhaa, vaikka asia sinällään ei edes kiinnostaisi. Asia kiinnostaa yleensä silloin korostetusti ja enemmän, jos tulee tunne, että jotain on päätetty minua kuulematta ja varsinkin, jos siitä ei ole edes kerrottu mitään. Silloin sillä ei ole enää merkitystä, onko päätös henkilön mielestä hyvä vai huono, sillä vahinko on jo tapahtunut. On tullut paha mieli ja asiaa märehditään isolla porukalla. Ja märehtiminen on aina firmalle kallista.

Koripallovalmentaja Henrik Dettmann on sanonut: ”Ihminen ei pelkää sitä, että häntä johdetaan. Hän pelkää sitä, että häntä ei kunnioiteta.” Me kaikki johdamme meidän työpaikkamme tunneilmastoa pienillä ja isoilla päätöksillä, joita teemme päivän mittaan. Toisten osallistaminen ja huomioiminen on sitä kunnioittamista, ajoitusta ja sävyä unohtamatta. Silloin ei tule ajaneeksi niille tuhoisille oikoteille, joiden seurauksia joutuu aina paikkailemaan. Tunnemyrskyjen laannuttaminen kun on aina paljon työläämpää.

Entä, jos joku sanoisi sinulle: ”Ihanaa, että olet olemassa. Olet tärkeä ihminen.” Millainenhan tunne siitä tulisi? Ilahtunut, vähän hämmentynyt, mutta erittäin kevyt. Mitä siitä tunteesta seuraisi? Hymy jäisi kasvoille, askel nousisi iloisemmin ja vähän tylsempikin työtehtävä tuntuisi yllättävän kivalta. Todennäköisesti olisit valmis ilahduttamaan tuota ihmistä, joka sinulle noin halusi sanoa.

Entä jos hän, joka sinulle sanat lausui, olisi pomosi tai työkaverisi? Tuntuisiko sinusta, että tämä on hyvä työpaikka ja haluaisit tehdä kaikkesi, että yhdessä olisimme vahvempia, asiakkaat tyytyväisempiä ja firma menestyisi vielä paremmin? Varmasti tuntuisi.

Työhyvinvoinnin johtamisessa kiittäminen on erittäin hyvä alku. Jokainen ihminen haluaa tuntea, että hän on tärkeä ja että häntä kunnioitetaan. Kukaan ei halua olla legopalanen, joka voidaan vaihtaa milloin tahansa toiseen samanlaiseen. Jokainen haluaa olla ainutlaatuinen palapelinpala, joista jokainen täydentää kokonaisuutta. Jota ilman kokonaisuus ei ole se, mikä sen pitäisi olla.

Jokaisen täytyy myös pystyä hahmottamaan kokonaisuus, tietää suunta, mihin ollaan menossa. Jos ajatellaan, että päivittäiset arjen haasteet riittävät, siinä ollaan pahasti väärässä. Sitoutuminen on suoraan verrannollinen siihen, miten tärkeänä jokainen näkee oman roolinsa siinä yrityksessä, johon yhdessä olemme kasvamassa. Ja siihen eivät riitä talousluvut, joita kohti ponnistellaan, sen täytyy olla jotain merkityksellisempää. Sillä suunnan hämärtyessä henkilöstö miettii herkästi, miten heidän henkinen pääomansa säilyy ja kasvaa tämän organisaation osana ja onko porukka sellainen, jonka eteen haluaa tehdä parhaansa.

”Yksilö tulee näkyviin silloin, kun joukkue pelaa hyvin”, sanoi tämän kevään pikkuleijonien MM-finaalipelin kommentaattori. Työelämässäkin hyviä yksilösuorituksia tukee tiimi, jossa on turvallista olla oma itsensä, jossa kunnioitetaan toisia ihmisinä, hyväksytään erilaisuus ja sallitaan kokeilunkulttuuri. Maaleja pitää tuulettaa, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan yrityselämässä; täytekakkua, kuohuviiniä, pullakahveja tai lämpimiä kiitoksen sanoja.

Työhyvinvoinnin johtaminen on ihmisten kohtaamista aidosti ja rakkaudella. Vain aidoilla tunteilla voi synnyttää luottamusta ja rakentaa jatkuvasti parempaa arkea. Ja tämä kuuluu meistä jokaiselle, mutta se lähtee aina ylimmästä johdosta. Se unohtuu niin helposti, mutta sen merkitystä ei pitäisi koskaan vähätellä. Ihminen sitoutuu johtajaan ja hänellä täytyy olla tunne, että myös johto on sitoutunut häneen. Siihen toki riittää myös kuukausittainen palkkakuitti, mutta jos haluaa saada rahalleen paremman vastineen, kannattaa muistaa, että onnellinen ihminen on tuottavampi. Kun johdetaan työntekijöiden työhyvinvointia, johdetaan samalla vahvasti myös yrityksen tuloksellisuutta.

Entä jos sanoisit tänään työkaverillesi, tiimiläisellesi, pomollesi: ”Ihanaa, että olet meillä töissä. On tärkeää, että juuri sinä teet tätä työtä.” Olisiko se hyvä alku?

 

Kirjoitus on julkaistu alunperin TietoAkselin blogissa, jossa kävin vierailemassa. Pidän aiheeseen liittyvän webinaarin Johtamalla työntekijöiden työhyvinvointia – johdat yrityksesi tuloksellisuutta 10.5.2017.

”Kyllähän näissä hommissa pärjää, jos vaan tulee ihmisten kanssa toimeen. Se on paljon vaikeampaa kuin koodaaminen.” Näin sanoi työkaverini, koodari, ja hän totisesti sai minut mykistymään. Niin hienosti sanottu.

Henry Ford olisi mielellään käyttänyt tehdastyössä pelkästään ihmisten käsiä, mutta onneksi (ehkä jonkun harmiksikin?) tarjolla on aina koko paketti. Työyhteisöillä, jotka ovat oivaltaneet osallistamisen ja kaikenlaisen juttelun merkityksen, on käsissään menestyksen avaimet henkilöstöjohtamisen saralla. Mistä sitten jutellaan? No, kaikesta siitä, mikä on firman strategiassa ja mikä on asetettu yhteiseksi tavoitteeksi, koska jokaisen henkilökohtaisen tavoitteen tulee olla osa sitä suurta. Henkilöstöjohtamisen tavoitteet ovat aina samat, kuin liiketoiminnan tavoitteet, niitä katsellaan vain vähän eri kulmista.

”Olen jutellut oikeastaan koko viikon, enkä ole kerennyt tekemään niitä asioita, joita olisi pitänyt tehdä.” Tämän lauseen olen vuosien varrella kuullut monta kertaa johtajien suusta. Aina olen sanonut, että vaikka välillä tuntuu, kuin eläisi kiihkeässä saippuaoopperassa, niin juttelu on aina yhtä tärkeää. Kliinisillä tiedotteilla ei saada oivallusta syntymään, tarvitaan kohtaamisia ihan livenä. Kohtaamisilla lisätään ymmärrystä ja samalla osoitetaan, että toisen mielipide on tärkeä. Että hän on tärkeä.

Vaikeinta kohtaamisessa on kuunteleminen. Tilanteisiin tulee mentyä helposti pää täynnä omia ajatuksia ja ennakkoasenteita. Niitä tulee sitten sanottua heti kärkeen, ennen kuin on kerennyt yhtään kuunnella. On siis tullut käsikirjoitettua saippuaoopperan episodi etukäteen. Parasta olisi, jos pystyisi kohtaamaan ihmisen täysin tyhjällä päällä, malttaa mielensä ja kuunnella ihan rauhassa, olla hiljaa vielä silloinkin, kun toinen miettii. Vasta kun toinen on saanut sanottua kaiken, mitä päässään pyöritteli, tulee hetki, jolloin voi sanoa: ”Ymmärrän sinua.”

Toisen ajatusten ja tilanteen ymmärtäminen ei ole sama asia, kuin samaa mieltä oleminen. Voit olla aivan hyvin eri mieltä, mutta häntä tarkasti kuunneltuasi pystyt ymmärtämään, miksi hän on sitä mieltä. Kun sanot ymmärtäväsi häntä, olette keskustelussa heti samalla viivalla. Pahin tunnekuohu on leikattu pois ja pääsette puhumaan varsinaisesta asiasta. Tasavertaisina. Hänellä on oma näkökulmansa ja sen pohjalta muodostunut mielipide, sinulla omansa, mutta kumpikaan ei ole hallitseva.

Hyvässä vuorovaikutustilanteessa ei ole oikopolkuja, niitä harvoin ihmisten kanssa on. Siksi se on niin paljon vaikeampaa kuin koodaaminen.

Ei ollut tarkoitus kirjoittaa tästä, ei todellakaan. Minun piti jättää saamani ”henkilöarviointi” omaan arvoonsa. Kun luin sähköpostin ensimmäistä kertaa, tuli paha mieli, mutta kun luin sen uudelleen, ymmärsin, miten överi se oli. Ajattelin, että toivottavasti häntä helpotti kirjoittaa se.

Sitten tulin töistä kotiin ja luin Twitteristä Slush-ahdistelutapauksista ja tiesin heti, että minun täytyy tämä tapaus nostaa esille. Naisten kohtaamaa ahdistelua on niin monenlaista, tässä yksi niistä. Totta kai mietin, mitä väärää olen itse tehnyt ansaitakseni tämän ryöpytyksen ja uskon, että monet naiset vastaavanlaisissa tapauksissa miettivät niin. Todennäköisesti tarkoituksena oli nujertaa minut henkisesti, koska onhan hän älykäs mies, mutta siihen tarvitaan aika paljon enemmän. Kerron tästä siksi, koska jos yksikin nainen tämän luettuaan saa itselleen voimaa kohdata jonkin tilanteen tai käsitellä jonkin tapauksen, niin silloin tämän tarinan jakamisella on ollut merkitys.

Hän on naimisissa oleva mies. Hän on merkittävässä asemassa IT-alan yrityksessä. Olimme ystäviä. Viime kesänä, kuumana heinäkuun päivänä nautiskelin lomasta ja kuvasin itsestäni hymyilevän videonpätkän, jossa olen avokaulaisessa mekossa laivan kannella paistattelemassa auringossa. Postasin sen Facebookiin ja kerroin tekstissä sisävesilaivalla mekastaneista lapsista. Aika pian sen jälkeen (sattumaltako?) sain Häneltä viestin, jossa hän kyseli, menisimmekö joku päivä vaikka aamiaiselle. Toki! Seuraavana päivänä sain uuden viestin, jossa hän kertoi, että koska olen auttanut häntä edustamansa firman rekrytoinneissa, eli suositellut hänelle henkilöitä entisestä työpaikastani, se oikeuttaisi minut skumpparisteilylle Päijänteelle. Se oli mielestäni mahtava idea ja olin ilahtunut, kun hän halusi nähdä niin paljon vaivaa! Kyllä, näinkin ruskeasilmäisenä olen välillä yllättävän sinisilmäinen, koska uskon ystävyyteen. Mielestäni ilmaisia lounaita on olemassa. WhatsAppiin alkoi tulla tunnelmallisia kuvia ja runollisia viestejä maagisista aamuista. Olin vastaillut viesteihin aika lyhyesti ja jopa tylsästi. Lupasin lähteä uimaankin, jos sää olisi siihen sopiva.

”Moi, vesi voi olla torstaina lämpimämpää kuin ilma. Pidän sut kuitenkin lämpimänä, jos ei muuten niin saunan avulla :)” Vihdoinkin ymmärsin kysyä häneltä, mikä mahtoi olla herran agenda? ”Agenda on hyvin vapaa muttei vaarallinen. Sopiix niin?” Kerroin, että ei sovi, sillä en ole kiinnostunut ukkomiehistä. Olin pettynyt ja ärsyyntynyt, mutta otin tilanteen aika napakasti haltuun. Risteily muuttui kiusaantuneeksi lounaaksi maissa, jonka lopuksi kerroin, että enää ystävyys ei kestä tämmöisiä puheita yhtään ja hän lupasi, että tilanne ei toistu. Tämän jälkeen soitin hänelle muutaman kuukauden päästä, kun tarvitsin suositukset henkilöstä, jota itse rekrysin ja tilanne tuntui olevan niin kuin ennenkin.

Viime perjantaina molempien firmoilla oli pikkujoulut. Hän laittoi kesken illan minulle viestin, jossa hän kertoi, että meidän pitää sopia rekryperiaatteista. Olin jututtanut heiltä kahta poishaikailevaa henkilöä ja se tuntui hänestä huonolta. Hän itse oli toki rekrynnyt surutta minun entisestä työpaikastani, vaikka siellä on edelleen monta hänen ystäväänsä töissä. Koska en sano mitään, mitä en tarkoita, en luvannut olla tapaamatta, jos joku haluaa tulla käymään. Tämä ei häntä miellyttänyt. Muuten, ihan vaan huomiona, että ihmisiä ei noin vaan rekrytä, he vaihtavat työpaikkaa, jos eivät viihdy nykyisessään.

Sävy viesteissä kävi ikäväksi, enkä itsekään ollut nöyrä ja alistuva, kaikkea muuta. Osaan tarvittaessa olla hyvinkin ärsyttävä, sillä en anna kohdella itseäni huonosti. Lopulta kivahdin, että en pidä siitä, millä tavalla hän firman nimissä halusi kesällä kiittää minua rekrytoinneista ja miten hän nyt lähestyi minua tekstiviesteillä kesken pikkujouluillan. Hän loukkaantui todella paljon siitä, että nostin kesällä tapahtuneen esille, vaikka hän oli pyytänyt anteeksi. Varmasti niinkin, mutta jos rikkoo lautasen, se ei tule ehjäksi, vaikka siltä kuinka pyytäisi anteeksi. Olin sen kesän tapauksen jo unohtanut, mutta tässä yhteydessä se nousi taas mieleen, koska emme ole olleet sen yhden puhelun lisäksi tekemisissä.

En ollut viitsinyt vastata hänen viimeiseen tekstiviestiinsä, missä hän kertoi, kuinka oli alkanut kesällä panostaa parisuhteeseensa. Hyvä, että episodi minun kanssani oli pysäyttänyt hänen seikkailunsa, siitä olen iloinen! Mutta maanantaina, keskellä päivää, sain häneltä pitkän sähköpostin. Tässä otteita kuvauksesta, millainen ihminen minä olen:

”…aloit nopeasti perustelemaan miksi juuri sinun ei tarvitse kuunnella ketään eikä noudattaa mitään pelisääntöjä.”

”Et keskustelun sävystä ja käänteistä päätellen ole halukas kunnioittamaan tuttujen firmoja koskevia rajoitteita houkutella ihmisiä tai puhua toisista pahaa.”

”Sinulle ei näköjään merkitse mitään kaverisuhteet silloin kun niistä on haittaa sinun omien intressien toteuttamiselle. Olet ihminen, joka on valmis uhraamaan hyvät suhteensa muihin ihmisiin tavoitellessaan omaa etua. Esineellistät kaiken tiellesi osuvan jos oma etusi sitä vaatii. Miten tällainen ihminen voi toimia uskottavasti minkään firman hr-tehtävissä?”

”Vahvistuksena mielipiteillesi katkaisit esimerkiksi Fb-kaveruutemme. Et kykene rakentamaan rauhaa vaan lietsot vihaa ja pahaa mieltä. Millainen ihminen tästä kaikesta paljastuu?”

”Et välitä pätkääkään kenenkään muun tunteista tai sanojesi loukkaavuudesta kun ajat omaa etuasi. Uskomatonta!”

”Ihmettelen kovasti toimintaasi ja olen hyvin pettynyt sinuun. Henkilö joka ei pysty keskustelemaan ammatillisista asioista asioina ei ansaitse arvostustani. Henkilö joka näkee vain muissa virheitä eikä suostu näkemään omassa toiminnassaan mitään korjattavaa vaikuttaa epätasapainoiselta. Minkäänlaista kykyä mennä peilin eteen sinulla ei ole, mikä on roolisi huomioiden todella outoa ja itsellesi lopulta vahingollista.”

”Sen sijaan että keskittyisimme myrkyttämään omaa tai rekrytoitaviemme mieliä pidämme huolta siitä, että kehitymme asiantuntijafirmana joka päivä. Ajattelemme asioita positiivisen ja hyvän kautta. Teemme tätä varmoina siitä, että näin on ennen kaikkea meidän ihmisten kannalta hyvä. Sinulla puolestaan on tällä hetkellä voimakas sanojen ja tekojen ristiriita joka voi nopeasti kärjistyä vielä pahemmaksi. Unelma- ja rohkeushöttösi on tekojesi valossa ihan jotain muuta.”

”Heippa ja onnea valitsemallasi tiellä. Lupaukseni mukaisesti pysyn kaukana sinusta ja kaikkein kauimpana periaatteista joita edustat. Olen toki harmissani että näin kävi mutta en voi mitään jos toinen osapuoli vain hyökkää hyökkäämistään eikä kykene mihinkään inhimillisesti rakentavaan kanssakäymiseen. Minulle piirtyy kuva härskistä omanedun tavoittelijasta jonka käyttäytymisessä näkyvät arvot eivät juuri kauempana omistani voisi olla.”

Kerron aika paljon mukavia asioita itsestäni, joten tässä oli nyt sitä toista puolta minusta. Toisaalta, enhän minä koskaan ole halunnutkaan olla ihminen, joka on ”ihan kiva”. Jos haluaa herättää ihmisiä ajattelemaan, pitää ottaa sitä tunnetta myös vastaan. Tuon luonneanalyysin sain häneltä siis sen vuoksi, kun en kiinnostunut ukkomiehestä, jota olin pitänyt ystävänä. Ja että kehtasin vielä myöhemmin palata asiaan. Ja etten suostunut allekirjoittamaan hänen sääntöään, että kaverin firmasta ei rekrytä, vaikka hän itse tekee koko ajan niin. Muuta pahaa hänelle en ole tehnyt.

Koska en halua jättää sinua huonoon fiilikseen tämän tekstin jälkeen, kerron kaksi ihanaa viestiä viime viikolta. Ne merkitsevät minulle paljon enemmän kuin se pitkä vuodatus. Nuo kaksi hyvää viestiä saivat kyyneleet silmiini, ei se paha. Ensimmäinen tuli entiseltä yhteistyökumppanilta, jota jeesasin nopeasti ja toinen tuli entiseltä työkaverilta, jota olin tiedostamattani auttanut:

”Kyllä sä jaksat olla ihmeellinen.”
”Olet kyllä ihmeidentekijä. Kiitos Minna sinulle <3”

TakeNoShit.JPG
Ranteessani on ollut kohta kaksi vuotta Efva Attlingin Take No Shit –koru. Efva on sanonut näin: ”My thought with the ‘Take no shit’ message is to give strength, to get courage to stand up for yourself, not to be offended.”

”Voisitko sinä pitää tytöille jotain yhteistä juttua tähän muutokseen liittyen?” kysyi pienemmän tyttöni jalkapallojoukkueen joukkueenjohtaja kentän laidalla reilu kuukausi sitten. Pyyntö oli yllättävä, mutta tietenkin lupauduin, vaikken tiennytkään yhtään, mitä tulisimme tekemään!

Tytöt ovat pelanneet jalkapalloa kortteliliigasta saakka. Eli siitä asti, kun harkoissa haluttiin pitää pinkkejä legginssejä ja suussa oli aika vähän etuhampaita. Tämä 04/05-ikäkausijoukkue on tiukasti yhteen hitsautunut ja todella taitava porukka. Nyt edessä on muutos, sillä oma seura halusi jakaa yhdistelmäjoukkueen jo olemassa oleviin 04- ja 05-joukkueisiin, mutta valmentajat ja vanhemmat eivät halunneet tätä porukkaa hajottaa. Vähiten sitä halusivat tytöt. Tapahtui jotain onnellista, kun tähän saakka poikajoukkueena tunnettu Komeetat halusivat ottaa tytöt seuraansa ja lähteä laajentamaan toimintaansa. Silti tilanne on kaikille uusi, niin tytöille, valmentajille kuin vanhemmillekin. Tilanne on uusi myös Komeetoille. Muutos on aina muutos. Se sisältää paljon erilaisia tunteita.

Sain etukäteen selville, että muutos harmitti joukkuelaisia. Myös se, että tästä Dream Teamista, kuten he itseään kutsuvat, lähti kolme tyttöä toisiin joukkueisiin, tuntui surulliselta. Olo oli ehkä vähän irrallinen ja mietteliäs, mitähän nyt? Perustin meille WhatsApp-ryhmän, jonka nimeksi tuli Dream Team 4ever. En halunnut korostaa uuden seuran ja joukkueen nimeä, vielä. Halusin, että se tulisi tytöiltä luontevasti jossain kohdassa. Minua kiinnosti myös ottaa selville, mitä tarkoittaa Dream Team: miten sen määrittelemme, miten sitä vahvistamme?

Varasimme joukkueenjohtajan kanssa minulle ja tytöille kolme 1,5 tunnin tapaamisaikaa. Tein heille pienen videon, jossa kerroin, mistä on kyse ja postasin sen ryhmään ennen ensimmäistä tapaamiskertaa. Videoa ei kommentoitu, mutta en sitä odottanutkaan. Mutta olihan tämä omalta lapselta saatu palaute ihan kannustava.

whatsapp

Ensimmäisellä kerralla luovuimme vanhasta, että uudelle tulisi tilaa. He olivat tuoneet muistoja vanhasta seurasta, pikkuruisia pelipaitoja vuosien varrelta, joukkuekuvia, palkintoja, lipun ja tarinoita. Sanoin, että koska meillä on näin paljon ihania muistoja, meidän on syytä olla kiitollisia siitä, mitä meillä on ollut, eikä murehtia sitä, mitä olemme menettäneet. Suru oli saanut jo oman aikansa. Näytin kuvan, missä vanhan seuran logon viereen oli kirjoitettu Kiitos ja ympärillä oli paljon sydämiä (käytän aina esityksissäni sydämiä, mutta kerrankin minulla oli porukka, joka ilahtui niistä aidosti ja paljon).

”Entäs nyt? Meillä ei ole enää vanhaa seuraa, muistot on paketoitu ja päälle on laitettu rusetti. Mitä jäi jäljelle?” He miettivät ja totesivat, että oikeastaan mikään ei ole muuttunut. Heillä on toisensa ja tutut valmentajat. Siinä kohdassa tuntui, että jokin tulppa irtosi. Tytöt kertoivat minulle, mitä joukkue heille merkitsee. Kuinka tärkeitä ystäviä he ovat toisilleen ja kuinka he luottavat toisiinsa. Uusimmat tytöt kertoivat, miten helppoa joukkueeseen oli ollut tulla mukaan, miten heidät otettiin heti porukkaan. He puhuivat siitä, miten tärkeältä se tuntuu, kun valmentajat antavat heidän tehdä pelitilanteessa omat ratkaisunsa, eivätkä ohjaa peliä kentän laidalta. Heillä on vapaus päättää, mutta he kantavat itse vastuun ratkaisuistaan. ”Meitä kuunnellaan ja meidän mielipiteet otetaan huomioon”, he sanoivat. Ja minä puolestani kuuntelin näitä fiksuja 11-12-vuotiaita ihokarvat pystyssä. Harvoin aikuisetkaan puhuvat noin viisaasti noin isoista teemoista.

Siirryimme jo vähän uuteen. Katsoimme yhdessä Komeettojen verkkosivuja, josta löytyi tytöille oma joukkuesivu. Siellä oli jokaisen nimi ja pelaajanumero. Katsoimme muitakin joukkueita ja sieltä löytyi tuttuja kasvoja koulusta ja muualta. Sanoin, että olin tavannut Komeettojen valmennuskoordinaattorin ja että olimme jutelleet tunnin verran kahvikupin äärellä. Kerroin, että hänestä on mukavaa, kun he saavat tämän joukkueen seuraansa. Onhan se myös jännittävää, koska ovathan he ensimmäinen tyttöjoukkue – mutta eivät varmasti viimeinen!

Ensimmäisen kerran lopuksi jätin tytöille ajatuksen kytemään: ”Te saatte tehdä joukkueelle omat Menestyksen portaat!” Olin ollut kuuntelemassa pikkuleijonien mentaalivalmentaja Melina Niemeä, jolta idean kopioin. Seuraavalla kerralla ryhdyimme toimeen. Tytöt saivat eteensä tyhjät portaat. He täydensivät portaita ensin pareittain ja lopuksi yhdessä. Jokainen sai kirjoittaa paperille ja tussitaululle ajatuksiaan. Ja kun tarkkaan katsotte kuvaa, niin huomaatte, että siellä on sinisen sydämen sisällä Komeetat. Sieltä se tuli!

tussitaulu
Kuva on lainattu joukkueen Instagramista @Komeetatt0405.

Kesken kaiken joku sanoi, että lähistöllä on harvinainen Pokémon ja se on vain 10 minuuttia siellä. No apua!!! Sanoin, että te olette tehneet nyt niin hyvin töitä, että käykääpäs hakemassa se sieltä pois. Sinne menivät. Rappukäytävästä kuului loittoneva pälpätys ja kun se vastaavasti lähestyi, tiesin, että taas päästään jatkamaan hommia (huom. aikuisten kanssa work shopit ovat olleet huomattavasti tapahtumaköyhempiä…).

pokemon

Kirjoitin Menestyksen portaat puhtaaksi ja liitin siihen yhden tytön piirtämät kuvat. Isoksi sloganiksi nostettiin Positiivinen peliasento. ”Tiedätsä, Minna, mitä se positiivinen peliasento tarkoittaa?” he kysyivät. Heitä nauratti, kun lähdin viemään kättä kohti päätäni ja silloin minulle näytettiin, mitä se jalkapallo-terminä tarkoittaa. ”Mekin opetamme sinua!” he kikattivat. Teimme sopimuksen, että koska se termi sopii niin hyvin myös pään sisäisiin juttuihin, se voi tarkoittaa molempia. Toimimmehan me aina kokonaisuutena.

Jokainen kuvan sana on tytöiltä, minä toimin vain kirjurina. Tätä tarkoittaa Dream Team:

menestyksen-portaat

Dream Team 4ever -tapaamisten piti olla kolmen kerran projekti, mutta viimeisellä kerralla kysyin tytöiltä, jatkammeko näitä tapaamiskertoja. Jokaisen käsi nousi. Myös vastuuvalmentajan kanssa käydyn ajatustenvaihdon perusteella tätä matkaa kannattaa jatkaa. Itseäni kiinnostaa kovasti nähdä, mitä kaikkea voimme tämän upean porukan kanssa yhdessä tehdä. Täältä tulee Komeettojen ensimmäinen tyttöjoukkue! Rakkautta ❤