Luonteva luovuus

Katselin taidemaalari Anna Retulaisen videota lumoutuneena. Monta kertaa. Hänen sanoihinsa kiteytyy tarkalleen se, miten luovan ihmisen mieli toimii, kun on päästänyt irti peloistaan, ennakkoluuloistaan ja antanut luovuudelle tilaa. Luova ajattelu ei ole vain taiteilijoiden yksinoikeus, kuuletko hänen sanoistaan yhtymäkohtia omaan tapaasi ajatella ja toimia?


Anna on taiteessaan rehellinen. Hän ei korjaile teoksiaan sisäsiisteiksi tai tietynlaisen taiteen näköiseksi; ne ovat sitä, mitä tuli tehdyksi.

”Se on hirveän pelottavaa, tosi paljastavaa”, hän sanoo. Hänen mielestään ei ole kyse siitä, osaako maalata jonkin asian vai ei, täytyy kyetä maalamaan kokemus juuri siitä hetkestä.

Annassa on holtitonta tyttömäisyyttä ja se on luontevaa. Hän ei selittele sitä.

”Tää oli puhtaasti sellainen raivo. En tiedä mikä ihmeen päähänpisto se oli, että huomasin yhtäkkiä raidoittavani sen punasiniseksi, ihan kiusallani”, hän selittää yhdestä teoksestaan. Sitten hän tirskuu. Naurua purskahtelee.

Kerran hän laittoi muovipussit jalkoihinsa ja luisteli ne jaloissaan märän maalauksen päällä. ”Se oli ihan hirveän kivaa”, hän nauraa. ”Se oli kauhean hienoa belgialaista valmiiksi pohjustettua puoliöljypohjaa, varmaan hienointa kangasta, mitä voi hankkia ja siinä öljyvärejä. Se luisti tosi hyvin!”

Nautinto-näyttelyn projektissa hän dokumentoi sitä, mikä oli hänen mielestään totta. Se on ainoa asia, mikä häntä kiinnostaa, koska silloin hän joutuu kohtaamaan omat rajansa. Aloittaessaan hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan, miten se kuuluisi toteuttaa. Se oli kiehtova tilanne, koska olihan hän maalannut jo niin kauan. Hän olisi voinut vedota ammattitaitoonsa ja jotenkin selviytyä urakasta puhtaasti sen voimalla, mutta ei, hän ei ajatellut sitä niin. Hän oli hypännyt pelottomasti uuteen, koska jossain syvällä sisimmässään hän tiesi, miten se pitää tehdä, vaikka siinä vaiheessa se ei ollut vielä tietoista.

Anna sanoitti myös pahimman pelkonsa: jos hän ei enää jonain päivänä uskaltaisikaan ottaa riskiä. Ei lähteä omille teilleen. Ei toteuttaa itseään. Silloin ei enää tulisi mentyä niin hulluna työhuoneelleen, mikä tarkoittaisi sitä, että hän ei olisi onnellinen. Silloin Anna kokisi olevansa epäonnistunut.

Luovuus vaatii pysähtymistä. Omissa oloissaan oleminen vapauttaa hänen mieltään luoville ajatuksille.

Hieno nainen, upeita ajatuksia.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s