Muistoja työuran varrelta

Olen tehnyt töitä 21 vuotta ICT-alalla ja  niihin vuosiin mahtuu ihan hirveästi ihania muistoja! Tämä on matka joihinkin kohokohtiin. Yksin en ole onnistunut missään enkä koe, että yksin sitä voisinkaan tehdä. Onnistumiset tulevat aina joko yhdessä tai niin, että olen saanut jonkun oivaltamaan jotain tärkeää tai autettua häntä eteenpäin omassa työssään.

1_GPTW
Descom oli vuosina 2011-2013 Suomen parhaat työpaikat -listalla. Kuvassa juhlimme Great Place to Work -gaalassa Descomin Daisy-ankan kanssa. Mona Rundberg ojensi plakaatin ja jututti osallistujia.

2_TTT_kolumni
Kirjoitin Työterveyslaitoksen TTT-lehteen kolumnia vuosina 2012-2013. Kuvassa oleva teksti ”Oletko sinä työpaikkasi aarre?” löytyy blogistani. Tekstissä on mukana monta työkaveriani ❤

4_RekrykirjeLinkedInissä
Lähetin työnhakijoille, joita ei kutsuttu haastatteluun, kirjeitä, joissa oli mukana leffalippu. Eräs tamperelainen työnhakija julkaisi kirjeen omassa LinkedIn-profiilissaan ja se sai yli 1 200 tykkäystä ja yli 70 kommenttia.  Olen ajatellut sen niin, että työhakemus on kohteliaisuus, johon on hyvä vastata.

Joku, en tiedä kuka, ilmoitti kirjeen Vuoden asiakasteko 2014 -kilpailuun ja se sai siellä kunniamaininnan huomioivasta rekrytoinnista.

6_Peilaus
Peilaus Oy:n Mikko Taskinen veti descomilaisille itsensä johtamisen valmennuksia. Kerron videolla referenssitarinan siitä, miten meidän yhteistyö sujui ja mitä vaikutuksia valmennuksella oli, kun rakennettiin itseohjautuvaa organisaatiota.

7_ladiesonly.png

Minulta pyydettiin maaliskuussa 2015 puheenvuoro Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan Ladies only -seminaariin. Puhuin otsikolla Ole aito paketti – intohimolla tai ilolla. Viestinä se, että aina ei ole pakko tuntea syvää intohimoa työtään kohtaan, koska joskus intohimon ja pakkomielteen ero on häilyvä. Pääasia, että tekee työtä ilolla ja löytää sekä siitä että työyhteisöstä ilon aiheita.

8_Vaajakumpu

Kävin puhumassa Vaajakosken Vaajakummun koulun TET-viikolla kasi- ja ysiluokkalaisille siitä, millaista se työelämä oikein on ja minkälaisia taitoja ja ominaisuuksia tarvitaan ja arvostetaan. Otsikkoni oli ”Asenne ratkaisee aina” ja aika paljon puhuin siitä, miten kannattaa olla oma itsensä ja vahvistaa vahvuuksiaan ja miettiä, olisiko niistä inhokkiaineista sittenkin elämässä hyötyä. Sain aivan upean palautteen yhdeltä neidiltä: ”Oli tosi hyvä esitys! Meillä on käynyt täällä sellaisia paskantärkeitä jätkiä, joilla on 50 slaidia. Ei niitä kukaan jaksa kuunnella.”

9_liideri.png

Kerron Tekesin Liiderin aamukahvien videolla, kuinka asiantuntijaa voi innostaa. Keskeisimpänä sanomana: ”Yritä olla tappamatta asiantuntijan sisäistä motivaatiota.”

11_hesari

Helsingin Sanomien toimittaja soitti minulle marraskuussa 2015. Kertoi seuranneensa minua Twitterissä ja halusi, että olisin Kuukauden inspiroija. Se kuulosti kivalta ja niin juttu tehtiin. Se ilmestyi sununtaina 13. 12. Seuraavana päivänä inPulse Worksin silloinen toimitusjohtaja soitti minulle ja sanoi, että haluaisinko tulla heille töihin. Halusin. Hesarin juttu löytyy täältä.

10_ksml.png

Kun siirryin inPulselle, sain kertoa välittävästä johtajuudesta Keskisuomalaisessa.

12_kasvuopen

Minua pyydettiin mukaan Kasvu Openin asiantuntijaporukkaan. Aloitin leijonan roolista ja sen jälkeen olen sparrannut kahdella Kasvupolulla. Kohtaamiset ovat olleet todella hienoja. Niissä pääsee tutustumaan muihin toimialoihin ja keskustelemaan innostuneiden ihmisten kanssa arjessa tapahtuvasta ihmisten johtamisesta. Asiantuntijakorttini Kasvu Openin sivulla.

13_TTTvideo

Työterveyslaitoksen videolla puhun esimiestyöstä ja ketterästä HR:stä. Video on osa Kerrerä HR Road Tour 2016:n materiaalia.

Kuvauspaikalla oli hieno valotaulu, johon kirjoittelin minulle tärkeitä sanoja: välittäminen, arvostaminen, läsnäolo. ”Ja mä piirrän tähän myös sydämiä”, totesin. ”No, sitten sun varmaan täytyy niitä piirtää.” Ja kohta pyydettiin piirtämään lisää.

14_tohtorit

Keski-Suomen Tulevaisuusfoorumissa vedettiin Suvi Geierin kanssa Kansainväliseksi hyvällä henkilöstöjohtamisella -tulevaisuusklinikkaa toukokuussa 2016. Olimme pukeutuneet asianmukaisesti tohtoreiksi ja kuuntelimme klinikalle tulleiden vaivoja ja autoimme kykymme mukaan.

 

15_oikotie.png

Vierailin Tietoakselin webinaarissa. Sain otsikoksi Johtamalla työntekijöiden työnhyvinvointia – johdat yrityksesi tuloksellisuutta. Oma otsikko taipui muotoon ”Onnellinen ihminen on tuottavampi.” Webinaaritallenteen voi tilata täältä.

***
Matka on ollut onnellinen ja innostava, välillä raskas ja opettavainen. Yhdistävänä tekijänä aito ihmisten kohtaaminen ja välittämisen kulttuuri. Näistä lähtökohdista oli luontevaa siirtyä yrittäjäksi, vaikka se siirtyminen tapahtuikin vähän yhtäkkiä ja yllättäen. Miten kaikki alkoi ja mitä sitten tapahtui, niistä vaiheista kerron lisää näillä videoilla:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s