Kuukausiarkisto: tammikuu, 2016

”Nuo sun kirjoittamat työpaikkailmoitukset ovat melkoista unelmahöttöä.” Puuskahdus tuli entiseltä työkaveriltani muutama vuosi sitten. Pysäyttävä palaute. Vaikka arvostankin rakentavaa otetta enemmän kuin valittamista, niin oivalsin heti, mistä tuossa oli kysymys. En tiennyt tarpeeksi siitä työstä, mitä asiantuntijat tekevät, vaan keksin kivoja höttölauseita omassa kopissani.

Aloin jutella asiantuntijoiden kanssa enemmän heidän arjestaan. Vein heitä Opeta henkilöstöjohtajaa –lounaille, jossa firma maksoi ruuan ja he kertoivat minulle työstään. Kyselin kahvinkeiton lomassa, mitä projektille kuuluu ja mitä onnistumisia oli viikon aikana tullut. Vedin arvokeskusteluja isommille porukoille, kävin läpi henkilöstötutkimuksen tuloksia ja kysyin, mitä tämä asia tarkoittaa sinun työssäsi. Osallistuin välillä sellaisiinkin palavereihin, jotka eivät varsinaisesti liittyneet työhöni, mutta jotka opettivat minulle paljon kokonaisuudesta. Olin läsnä. Ja opin.

Aloin kirjoittaa realistisia työpaikkailmoituksia. Arjesta, ilonhetkistä ja myös niistä haasteista, koska jokainen päivä ei ole ruusunterälehdillä tanssahtelua, vaikka aika moni onkin. Muutama kuukausi sitten istuin vähän sivummalla ja kuuntelin työkavereiden keskustelua yritysten verkkosivuista. Joskushan tehdään tietoinen valinta, että kohdennetaan viestiä asiakkaille, eikä niinkään työnhakijoille, siksi asiantuntijoiden ei ole aina helppoa samaistua lukemaansa. ”Meidän verkkosivuilla työpaikkailmoitukset ovat ainoita, joissa oikeasti kerrotaan siitä, mitä meillä tehdään”, yksi heistä totesi. Tuulettelin mielessäni, olin tainnut oppia läksyni.

Yrityksissä lipsahdetaan helposti siihen, että johto ei ymmärrä, mitä asiantuntijoiden arjessa tapahtuu, eivätkä asiantuntijat tiedä, mitä johto puuhaa. Oletetaan väärin ja ihmetellään sitten reaktiota puolin ja toisin. Tulee vastakkainasettelua ja syntyy kuraporras, josta on hyvä huudella. Enää ei tehdä asioita täysillä, yhdessä ja yhteistä visiota kohti. Jokainen tekee parhaansa yksin. Tai edes jotain. Ei kuulosta oikein voittajajoukkueelta.

”Viime vuonna oli enemmän nuoret ja vanhat. Nyt ei ole ollut sitä.”
– Jesse Puljujärvi, 17-vuotias jääkiekon maailmanmestari

tuolit.jpg(Ai Weiwei, Rypäleet, Helsingin taidemuseo HAM)

Kävin Helsingin taidemuseo HAM:ssa tuijottamassa kiinalaisen Ai Weiwein teoksia. Yhdessä installaatiossaan hän oli hyödyntänyt antiikkihuonekaluja Qing-dynastian ajalta. Arvokkaat jakkarat olivat ehjiä, mutta alkuperäinen käyttötarkoitus oli hämärtynyt. Ne olivat nyt käyttökelvottomia. Teos puhutteli minua eniten ja katselin sitä pitkään. Hyvät yksilöt eivät välttämättä muodosta toimivaa kokonaisuutta.

Toimivaan kokonaisuuteen tarvitaan monia eri asioita, mutta se perustuu yhteiseen ymmärrykseen, jonka aikaansaamiseksi tarvitaan hyvää vuorovaikutusta. Asiantuntijaorganisaatiossa yhteinen ymmärrys perustuu siihen, että johdolla on käsitys, mitä asiantuntijoiden arkeen kuuluu. Tehdäänkö siellä heidän mielestään järkeviä asioita järkevällä tavalla? Voivatko he vaikuttaa riittävästi työhönsä ja kehittyä siinä? Mitä mieltä he ovat suunnasta, johon ollaan menossa ja kokevatko he olevansa osa sitä? Mikä innostaa, mikä lannistaa? Vain tietämällä riittävästi voidaan poistaa esteitä työn tekemisen tieltä ja ruokkia sisäistä motivaatiota. Sillä juuri sitä sisäistä motivaatiota ei kannata mennä tappamaan, koska jos niin käy, rupeavat excelit näyttämään ankeilta.

Ja sitten kun otat asiaksesi kysyä, kuuntele. Kuuntele oikeasti, älä mieti omia vuorosanojasi tai seuraavaa palaveria. Älä puhu väliin, älä hätäile. Kestä niitä kiusallisen hiljaisia hetkiä, sillä joskus se arvokkain asia tulee vasta hetken päästä. Tässä kiireisessä maailmassa aika on arvokkainta, mitä voit toiselle antaa.

Kun aloitan viikon päästä uudessa työssäni, aion ensimmäisten viikkojen aikana kuunnella jokaista 55 uutta työkaveriani kahden kesken. Heistä jokainen tulee olemaan minun perehdyttäjäni, sillä en halua olettaa, haluan tietää.

Mainokset

Luet paljon blogipostauksia, joissa kerrotaan, millaista on hyvä johtaminen. Saatat kirjoitella sellaisia itsekin. Nyökyttelet lukemallesi ja kirjoittamallesi, sekä niille kaavioille, joissa verrataan managerien ja liidereiden erilaisia tapoja toimia. Olet samaa mieltä. Kaikesta. Koska itsekin sellainen. Siis se liideri.

Luet blogipostauksia, joissa kerrotaan, millainen on voittava yrityskulttuuri ja hyvä työelämä. Nyökyttelet, olet samaa mieltä. Kaikesta. Koska… niin, miksi? Näkyvätkö nuo upeat ajatukset arjen tekoina omassa toiminnassasi? Siis ihan joka päivä? Vai pidätkö kerran kuukaudessa, tai jopa harvemmin, henkilöstölle monologin, jossa kerrot häivähdyksiä ylätuulesta? Vähän kuulijoiden tukka liehuu, mutta eipä ne sanat taida muuten koskettaa. Jos roolisi yrityksessä on sellainen, että mahdollisuutta edes siihen kuukausimonologiin ei ole, niin mistä henkilöstö tietää, että olet liideri? Entä, jos valitsisin sinun työpaikaltasi kenet tahansa ja kysyisin, millainen liideri olet, mitä hän vastaisi? Pahimmassa tapauksessa hän kysyisi: ”Kuka?”

Pienessä yrityksessä arjen teot ovat helpompia kuin suuressa, tietenkin, mutta myös pienessä yrityksessä voit aivan helposti kadota neljäksi päiväksi työmatkalle ja istua viikon viimeisen arkipäivän kopissa lukemassa sähköpostejasi, kirjoittamassa tarjouksia, raportteja, suunnitelmia, exceleitä. Välillä voit lukaista kivan blogipostauksen johtamisesta ja samaistua siihen. Kenellekään omista ihmisistäsi et kuitenkaan ehtinyt koko viikon aikana sanoa mitään, paitsi tervehtiä kahviautomaatilla. Mutta sehän riittää, koska käyntikortissasi lukee johtaja.

Ei, en minä kiusaa sinua, haluan vaan saada sinut pysähtymään. Tiedät itsekin, että johtajuus on arjen tekoja, ihan joka päivä. Sanoja on maailma täynnä ja sanat itsessään eivät merkitse mitään, teot merkitsevät. Vähän sama, kuin että kävisit kerran kvartaalissa vetämässä kolmen tunnin treenit kuntosalilla, kuin että tekisi vaikkapa kolme kertaa viikossa olohuoneessa 15 minuutin kahvakuulatreenin. Kummalla on enemmän vaikutusta sinun ajattelutapaasi? Jos teet säännöllisiä treenejä, vaikka lyhyitäkin, niin silloin tulet herkemmin nousseeksi portaat ja saatat joskus ohimennen vaikka venytellä keskellä työpäivää. Liikkumisesta tulee tapa. Se on vaan niin, että se mitä korostat, vahvistuu. Tee johtamisesta tapa.

Tomi Kasurinen heitti LinkedInissä ennen joulua hienon haasteen: Uudenvuoden lupaus Oy Suomi Ab:lle – Tehdään vuodesta 2016 johtajuuden läpimurtovuosi! Tuen tuota lupausta pyytämällä sinut ja minut mukaan arjen tekoihin. Tekemään tekoja, jotka tukevat sanojamme ja jakamaan ne muille opiksi ja hyödyksi: #sanatteot. Innoituksena tässä kaksi hienoa esimerkkiä. Virpi Hyytiä oli aiemmin kollegani ja tiesin, että hänen tapaansa johtaa myyntitiimiä arvostettiin. Kotipizzan Tommi Tervasen tavasta johtaa voit lukea täältä. Hienoja tarinoita, jotka koostuvat arjen teoista.

Seuraavassa, tähän aiheeseen liittyvässä blogipostauksessani kerron omakohtaisen esimerkin työelämästä. Mitä tein ja mitä sitten tapahtui. Haluaisitko jakaa meille oman tarinasi, vaikka ihan pienenkin? Sillä yleensä pienet asiat merkitsevät eniten.

Tykkään ajatella, että elämä koostuu tienhaaroista. Se tie, jonka valitset, vaikuttaa loppuelämän kulkuun. Kaikkia tienhaaroja ei aina edes huomaa, vaikka pienetkin valinnat voivat olla merkittäviä; kenen kanssa ystävystyt, kenestä luovut.

Tiesin jo kesälomien jälkeen, että nyt olen siirtynyt tarpomaan kinttupolkua, jonka toivoin johtavan takaisin päätielle. Olin keskellä yritysfuusiota. Välillä yritin sopeutua enemmän, välillä vähemmän. Keskustelin asiasta ystäväni, Life Coach Ulrika Björkstamin kanssa, joka kysyi minulta, tiedänkö omat arvoni ja elänkö niiden mukaisesti. Sanoin tietäväni ne jollain abstraktilla tasolla, joten hän teetti minulla tehtävän. Se ei ollut edes vaikea, sillä esiin nousi välittömästi kolme sanaa: Rehellisyys, Rohkeus, Rakkaus. Minun arvoni.

Rehellisyys tarkoittaa sitä, että en valehtele enkä sano koskaan mitään, mitä en tarkoita. Näin puhtoisesti en ole aina elänyt, mutta olen huomannut, että totuudessa pysyminen on yllättävän rauhoittavaa. Rehellisyys muita kohtaan tarkoittaa ensisijaisesti rehellisyyttä itseä kohtaan ja se on kaiken perusta. Töissä rehellisyys tarkoittaa sanassa pysymistä. Sitä, että ei koskaan joudu tilanteisiin, jossa joutuisi luikertelemaan ja paikkailemaan sanomisiaan. Rehellisyys on luottamuksen tärkein rakennuspalikka. Voidakseen olla rehellinen, täytyy olla avoin. Jos ei ole mitään salattavaa, ei ole mitään pelättävää.

Rohkeus liittyy rehellisyyteen ja siihen avoimuuteen. Minulle rohkeus on myös sitä, että kyseenalaistan termiä ”Näin on aina tehty ja näin tullaan aina tekemään”. Töissä tarvitaan rohkeutta vaikeiden tilanteiden kohtaamisessa. Ei pitäisi olla mitään sellaista asiaa, mistä ei voisi puhua joko kahden tai yhdessä kaikkien kanssa. Mitä vaikeampi tilanne, sitä innokkaammin siihen tartun. Minä en pelkää mitään.

Rakkaus. Työelämässä se on toisen ihmisen kohtaamista ja aitoa välittämistä. Ei lauman kaitsemista vaan yksilöiden huomioimista. Rakkaus pitää sisällään rehellisyyttä ja rohkeutta sekä paljon avoimuutta. Kuten 90-luvun suuri ajattelija Nikke T sanoi: ”Jos haluu saada, on pakko antaa.” Töissä me tarvitsemme toisiamme, jos kohtaamisissa ei ole aitoa välittämistä, kaikki hiipuu.

Dalai Lama on sanonut: ”Avaa sylisi muutokselle, mutta älä luovu arvoistasi.” Avasin ja kun Ulrikan avustamana löysin arvoni, ymmärsin, että haluan käyttää aikani arvokkaasti, omien arvojeni mukaisesti. Viime syksyn kinttupolku oli henkilökohtainen kriisiytyminen, jonka tarvitsin päästäkseni uusiutumisen alkuun. Ja kas, tulin läpi pusikon huomatakseni, että siinä se oli, päätie.

Päätien löytääkseni tein rohkeuden teon. Lausuin unelmani ääneen Helsingin Sanomien toimittajalle niin, että minulla oli tavallaan työnhakuilmoitus Sunnuntain Hesarissa. Yksi työkavereistani nauroi, että jos sulla ei vielä ole uutta työpaikkaa, niin tuo oli ihan hyvä veto. Ei minulla ollut, mutta yksi puheluista oli Se Oikea. Olen tänään irtisanoutunut työstäni.

Esimiehelleni soitettuani julkaisin Yammerissa tarinan irtisanoutumisestani. Halusin sen jakaa heti kaikille. Olin puhunut töissä joillekin siitä, että uusi Solteq ei ole minua varten, osa osasi siis tätä jo odottaakin. Jokainen heistä sanoi silloin, etteivät haluaisi minun lähtevän, mutta minun itseni vuoksi toivovat, että löytäisin paikan, joka olisi minua varten. Kun olin heille avoin ja rehellinen, sain heti ymmärrystä osakseni. Upeita tyyppejä nämä entiset descomilaiset. Olen uskomattoman kiitollinen siitä, että sain olla yksi heistä. Opettavainen ja hieno kuuden vuoden matka. Jos kirjoittaisin tähän vielä jotain, ne olisivat latteuksia.

Yksi matka on tehty, toinen on alussa. Kerron tästä uudesta sitten, kun on sen aika. Se, että minä en onnistunut uudessa yhtiössä, ei tarkoita sitä, etteivätkö muut onnistuisi. Minä yritin, mutta en päässyt eteenpäin. Yrittämis-moodi jäi päälle ja se ei minulle riittänyt, koska olen sielultani intohimotyöläinen ja lempeä anarkisti.

Do. Or do not. There is no try.