”Mä olen nelonen, siksi mä reagoin näin.” Kuulin tuon merkillisen kommentin toimiston käytävällä. Mutta kun selvisi, että porukka oli käynyt koulutuksessa, jossa oli opeteltu tunnistamaan omia neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja, kuulosti itsearviointi oikein hyvältä. Miten minä vuorovaikutan, voisinko reaktioitani tarkkailemalla kehittyä suoremmaksi, joustavammaksi, arvostavammaksi tai voisinko vaikka opetella kuuntelemaan enemmän?

Kun perheeseen syntyy ensimmäinen lapsi, onnelliset vanhemmat saattavat hehkuttaa, että nyt 1 + 1 = 3. He ovat luoneet yhdessä jotain enemmän.

Hyvässä vuorovaikutustilanteessa on mahdollista päästä tuohon yhtälöön. 1 + 1 = 3 silloin, kun molemmat osapuolet ovat antaneet toisilleen paljon energiaa ja hedelmällisen keskustelun käytyään, toistensa lauseista uusia oivalluksia saatuaan, luoneet yhdessä jotain uutta. Jotain enemmän, kuin mihin kumpikaan olisi yksin yltänyt.

Parisuhde voi olla 1 + 1 = 0, jolloin kumpikaan ei anna siihen mitään. Arki sujuu parhaiten, kun vältellään ja ollaan hiljaa. Näkymättömästi ja neutraalisti. Se voi olla 1 + 1 = -2, jolloin molemmat muuttuvat yhdessä huonommiksi ihmisiksi. Silloin yksi plus nolla on vapauttava olotila. Ehdottomasti enemmän kuin yksi.

Työelämän vuorovaikutustilanteissa ei ole aina mahdollista valita itselleen ihanteellisinta kumppania. Häntä, jonka kanssa ajatus säkenöi. Koska niinhän se on, että työyhteisön dynamiikka toimii parhaiten, kun se koostuu temperamentiltaan erilaisista ihmisistä. Silloin joku suunnittelee, toinen tekee valmista, osa intoilee, yksi jarruttelee sopivasti mutkissa ja toinen painaa kaasua tukka hulmuten. Erilaiset työroolit vaativat tietynlaisia ihmisiä. On oltava oikea ihminen oikeassa paikassa ja jokaisella viisautta hyväksyä toisen erilaisuus. Koska se on yksi työyhteisön rikkauksista.

Toisen erilainen tapa kommunikoida ottaa helposti päähän ja siinä tunnekuohussa oman ajattelun taso laskee. Kun pysähtyy miettimään, että hänellä on oikeasti toisenlainen tapa kommunikoida ja se ei välttämättä täydennä omaa ajattelua sellaisenaan, on helpompi hyväksyä tilanne. Ottaa askel ja mennä vähän vastaan, yrittää ymmärtää ja kuunnella, mitä hän oikeasti sanoo kaiken sen tunteilun tai suoraviivaisuuden takana. Se voi olla askel kohti 1 + 1 = 3.

Mainokset