Näen, kuinka epäusko leviää kasvoillesi. Esimiestyökö kutsumusammatti? Käsi ylös, kuinka monen esimies tekee kutsumustyötä? Kyllä niitä käsiä nousee, ehkä harvakseltaan, mutta nousee kuitenkin. Voi olla, että aika moni ei edes tiedä, miltä se tuntuisi, jos oma esimies olisi kiinnostunut ihmisten johtamisesta. Toisille ihanteellisin tilanne on taas se, jos pomo pysyy arjessa riittävän kaukana, jättää rauhaan, eikä puutu. Ei tule viisastelemaan asioissa, joista hän ei mitään edes tajua, koska on vieraantunut oikeasta työstä.

Aika tavallista on, että esimieheksi ajaudutaan. Vähän niin kuin lasten harrastuksissa, kun joukkueen vanhempien kokouksessa kysytään, kuka haluaa olla rahastonhoitaja ja kuka alkaa pyörittää kioskia peli-iltoina. Kun sitten vahingossa saa pakkoliikkeen ja nyökäyttää päätään väärässä kohdassa, huomaa olevansa joukkueenjohtaja ja tekevänsä puolipäivähommaa joukkueen hyväksi. Joskus esimiehiä valitessa käy juuri näin. Ei ole vaihtoehtoja, ole sinä. Kyllä sinä pärjäät.

Siinä sitä sitten ollaan kymmenen ihmisen esimiehenä. Olo on kuin kylmään veteen heitetyllä. Rannalla isompi pomo kiikaroi, että osaako se uida ja sen todettuaan siirtyy tuijottamaan jotain muuta. Räpiköiköön rauhassa. Vähän se kylmä vesi ahdistaa, mutta pää on sentään pinnan yläpuolella. Puoli metriä kerrallaan matka etenee. Kutsumustyökö? Voisitko antaa minun uida rauhassa?

Toisinaan esimiestyö on koristeltu glitterillä ja kaikella sellaisella, mikä harakoita kiinnostaa. Status. Kuulostaa aika hyvältä sanoa baaritiskillä: ”Noh, minulla on kymmenen alaista…” Varmasti se tuo lisäarvoa kyseiseen iltaan. Mitä lisäarvoa se tuo niiden ”alaisten” elämään, jos esimies ei aidosti ole kiinnostunut henkilöstöstä?

Tutustuin viime syksynä julkisella sektorilla työskentelevään, hyvin tomeraan ja pelottomaan karjalaisrouvaan. Hänen missionaan, ennen eläkkeelle jäämistään, on muuttaa organisaation ajattelutapaa työhyvinvoinnin suhteen. Hänellä on virkansa puolesta valtuudet sanoa, ottaa kantaa ja hän on tätä valtuutusta rohkeasti käyttänytkin; käväisi eräänä päivänä sanomassa organisaation ylimmälle pomolle, että sinulla on alaisena johtaja, jonka ei pitäisi olla missään tekemisissä ihmisten kanssa. Toivon sydämestäni, että hän saa muutospyörän liikkumaan. Vähän kerrallaan, mutta liikkeelle kuitenkin.

Esimiestyö on vaikeaa, koska siinä täytyy olla aidosti kiinnostunut ihmisestä. Kysyä, mitä hänelle kuuluu ja pohtia, onko hänen työnsä ihmisen kokoinen. Pitäisikö hänen työtään tukea, mistä hän mahtaisi innostua. Olisiko hän onnellisena jopa taloudellisesti tuottavampi. Kyse on loppujen lopuksi yksinkertaisista asioista, ihmisen lähelle pysähtymisestä. Monimutkaiseksi se muuttuu siinä vaiheessa, jos esimies ei ole sisäistänyt perustehtäväänsä: olla vastuussa oman tiiminsä henkilöiden työhyvinvoinnista. Kuinkahan monta prosenttia se kattaa henkilön koko elämän hyvinvoinnista? Laskekoon, ken uskaltaa.

Kolumni on julkaistu Työ Terveys Turvallisuus -lehdessä 14.8.2012

Mainokset