Kun elämä ottaa uuden suunnan, on päätettävä, mitä jättää taakseen. Vaikka uusi on kiehtovaa ja kaiken mahdollistavaa, eikä millään enää malttaisi pysähtyä pölyiseen ja vanhaan, se saattaa silti kannattaa. Joskus menneisyyteen jätetyt haamut voivat tulevaisuudessa olla uuden onnen esteenä.

Kun olet päättänyt vastaanottaa uuden työpaikan, tipautatko hanskat tiskiin ja keskityt irtisanomisajalla kokopäiväisesti kahvinjuontiin ja huumoritason ylläpitämiseen tiimissäsi? Projektin kunnialla edistäminen ja hiljaisen tiedon siirtäminen ei käy edes mielessäsi, koska edessä siintää niin paljon uutta ja ihanaa. Miksi edes kannattaisi malttaa, sillä kun ovi painuu kiinni, jää kaikki ikuisiksi ajoiksi taakse. Jes.

Mutta. Ovi vanhaan elämääsi voi narahtaa auki, pieneksi hetkeksi. Se hetki riittää siihen, että joku sieltä ehtii hönkäistä, kuinka taakse jättämäsi projekti oli päältä kaunis, mutta silkkoa sisältä. Niitä solmuja projektiin perehtymättömät avasivat lähtösi jälkeen urakalla ja suurella tuskalla. Viikkotolkulla. No, sellaista se on, ketä haittaa? Uusi ja ihana työelämä, tiedäthän.

Jossain kohdassa saattaa tulla eteen myös se hetki, kun oven raosta vapaaksi päässeet totuudet raakkuvat holtittomasti, soluttautuvat liian moneen paikkaan ja jäävät seinille kaikumaan. Tavoitetut korvat analysoivat saamiaan tietoja tarkasti ja tekevät ratkaisuja niiden pohjalta. Totuudet voivat tavoittaa uuden asiakkaan, jolle työnantajasi toiveikkaana tarjoaa projektia sinun asiantuntijataidoillasi höystettynä tai ne voivat tavoittaa potentiaalisen työnantajan, jonka palvelukseen haluaisit astua. Kauppa voi jäädä tekemättä tai työpaikka saamatta, koska olit jättänyt taaksesi liikaa epämiellyttäviä totuuksia itsestäsi.

Tee siis se, mitä sinun täytyy tehdä. Ole kuin kiltti vaimo, joka parisuhteesta poistuessaan käy ostamassa kaapit täyteen ruokaa ja imuroi lähtiessään. Vie asiat maaliin. Tee se itsesi vuoksi.

Julkaistu 1.6. Älykäs työ -blogissa.

Mainokset