Täydellisyyden ja korvaamattomuuden tunne on ominaista toimitusjohtajille, jotka eivät osaa kasvaa pois startup-innostustuksestaan. Sama luonteenpiirre on toki ominaista myös muille ihmisryhmille, mutta toimitusjohtajuudessa se voi olla kovin kohtalokasta.

Startup-yritys on oma lapsi, tuskalla synnytetty ja hiellä kasvatettu.  Sen kanssa koetaan uhmaiät ja muutkin kasvukivut ja sitä rakastetaan intohimoisesti. Toimitusjohtaja on myyntitykki, talousjohtaja, rekrytoija, markkinointihirmu, IT-tuki ja käy jossain välissä ostamassa myös kahvimaitoa ja vessapaperia. Parin vuotta menee adrenaliinilla, mutta sitten toimitusjohtaja uupuu ja firmaan palkataan vahvistusta hallintoon. Tämä on se kohta, jossa mitataan toimitusjohtajan viisaus ja henkiset lihakset.

Pahimmassa tapauksessa tämä uusi Vahvistus ostaa kahvimaitoa ja vessapaperia ja saa myös hiukan vilkaista sitä osa-aluetta, mihin hänet alun perin palkattiin. Hän tekee laskuja, mutta toimitusjohtaja hyväksyy ne lähetettäväksi. Hän lukee läpi työnhakijoiden CV:t, mutta toimitusjohtaja haastattelee heidät ihan itse. Vahvistus voi suunnitella, ideoida, järjestää ja toimeenpanna, mutta toimitusjohtaja on aina kaikissa sähköposteissa cc:nä ja hän kyseenalaistaa sekä päättää. Paniikinomaisesti.

Irtipäästäminen on vaikeaa. Omat lapset kasvavat ja itsenäistyvät ja jossain vaiheessa heidän mielipidevaikuttajiinsa eivät enää kuulu äiti ja isä. Startup kasvaa ja kehittyy ja sen elinkaaren vaiheista on päättämässä yhtäkkiä koko joukko Vahvistuksia. Siinä kohdassa toimitusjohtaja voi katsoa peiliin ja onnitella itseään; olen löytänyt hyvän joukon osaajia ja kukaan ei enää varmistele minulta asioita. Jos he tarvitsevat tukea, tyhjennän kalenterini, sparraan ja olen läsnä. Arjessa kaikki sujuu kuin tanssi, koska jokainen heistä on oman alansa asiantuntija ja voin itse keskittyä johtamaan kokonaisuutta. Mutta entä jos sieltä peilistä katsoo se panikoiva toimitusjohtaja? Miksi kukaan ei tarvitse minua, enkö olekaan täydellinen ja korvaamaton?

Onko älykästä johtamista se, että tietää kaiken kaikesta, mikromanageeraa, näännyttää itsensä liian monen vastuun alle ja pitää henkilöstön koko ajan varpaillaan? Voisiko älykästä johtamista olla se, että luottaisi henkilöstöön, antaisi heille vastuuta ja tukisi tarvittaessa? Olisiko älykästä rakentaa organisaatio sellaiseksi, että se jatkaisi elinvoimaista kasvua myös sen jälkeen, kun yrityksen ja toimarin tiet eroavat? Monenlaista johtamista nähneenä kysymykseen on helppo vastata. Kyllä. Niin se vaan menee. Älykäs johtaja pyrkii tekemään itsestään tarpeettoman. Startupin toimarin henkinen kasvutarina on joka kerta yhtä kiehtovaa seurattavaa.

Julkaistu 2.5. Älykäs työ -blogissa.

Mainokset