protuKuva: Rasmus Tiilikka, Prometheus-leirin ohjaaja

Tänä kesänä olen saanut seurata teinityttöni luterilaista aikuistumisriittiä, eli rippileiriä. Sitä ennen hän oli Prometheus-leirillä. Molemmat leirit olivat hänelle eri tavoilla tärkeitä kokemuksia ja oli hyvä, että ne tapahtuivat tässä järjestyksessä.

En ollut tutustunut Prometheus-leirin ideologiaan kovinkaan syvällisesti. Luin todennäköisesti vain pari lausetta ja olin vakuuttunut, että leiri tekee ihmiselle hyvää: ”Ohjaajilla ei ole tarjolla valmiita vastauksia, vaan jokainen pääsee pohtimaan asioita itse ja mielellään mahdollisimman monelta kantilta. Tavoitteena on rakentaa omaa elämänkatsomusta sekä päästä kuulemaan muiden mielipiteitä ja löytää perusteluja omilleen.” Protun loppujuhla ja pitkät keskustelut teinin kanssa sen jälkeen vahvistivat, että kyse oli todellakin ollut yksi hänen tähänastisen elämänsä parhaista viikoista. He saivat asioista tietoa, mutta jokaisella oli vapaus muodostaa omia käsityksiään. Parhaita olivat olleet keskustelut. ”Jokainen sai sanoa oman mielipiteensä ja kaikki kuuntelivat sitä. Ja sen jälkeen oltiin aina hetki hiljaa, että jokainen ehti kommentoida, jos jotain tuli mieleen.” Tässä hektisessä maailmassa se, että joku kuuntelee oikeasti ja että on tilaisuus sanoa omia mielipiteitään, on arvokas.

Rippileirin viimeisenä yönä olin saanut teiniltä viestin, jossa hän kertoi, että tilanne vaatii ikkunasta karkaamista ja he ovat menossa uimaan. Niinkin radikaalia meininkiä. Eivät poistuneet edes alueelta. Vastasin viestiin, että mikäs se sellainen ripari on, josta ei yöllä karata ikkunasta… Rangaistukseksi heidät herätettiin aamuviideltä siivoamaan.

Kysyin teiniltä, karkasitteko Protulla? Eivät olleet karanneet, koska heillä ei ollut siellä sääntöjä. Ei ollut yövalvojia. Kaikki tiesivät, missä ohjaajat nukkuivat, jos olisi tullut asiaa. Yksi leiriläisistä oli herännyt aamuyöstä, eikä ollut saanut unta. Hän oli lähtenyt pihalle kävelemään ja kohdannut siellä toisen unettoman. He olivat jutelleet pitkään ja se oli ollut hyvä keskustelu. Siitä ei kukaan heitä tuominnut, koska leirin tarkoituksena oli synnyttää juuri tuollaisia kohtaamisia ja ajatuksenvaihtoja.

Molemmat leirit olivat siis arvokkaita kokemuksia. Keskustelimme siitä, miten ihmiset suhtautuvat tiukkoihin kieltoihin ja sääntöihin. Luontaisesti sääntöjä halutaan rikkoa, ne herättävät välittömästi vastareaktion. Se ei ole edes riippuvaista iästä, näin tapahtuu myös työelämässä. Säännöt ja rajoitukset lamaannuttavat ihmisen oman ajattelun ja alkukantaiset vaistot ottavat vallan.

Entä mistä voi johtua, että jotain rukousta ei opita viikossa, mutta oman lempibändin uuden biisin sanat opitaan viidessä minuutissa?

Jos halutaan, että ihmiset sisäistävät jonkin uuden asian, kannattaa oivalluttaa, ei tuputtaa. Jos halutaan, että kiinnostus aidosti herää, pitää herättää, ei pakottaa. Se on pidempi ja vaikeampi tie, mutta hedelmällisempi.

ripari.jpg

 

 

 

Ihmisten kanssa toimiessa ei ole oikoteitä

Ihmisten kanssa toimiessa on kyse aina vuorovaikutuksesta, sen määrästä, ajoituksesta ja sävystä. Vuosien varrella olen oppinut, että jos siinä haluaa onnistua, oikoteitä ei ole.

Yksi tyypillinen tilanne yrityselämässä on se, että halutaan säästää aikaa ja vaivaa ja tehdään jokin päätös pienellä porukalla ja tiedotetaan siitä sitten kuivakkaalla tiedotteella – jos ehditään. Näin voi käydä sekä asiakkaiden että henkilöstön kanssa. Silloin on ajateltu, että hoidetaan asiat tehokkaasti ja asiallisesti ja niin on tietenkin toimittukin. Mutta siitä on jäänyt yksi kohta huomioimatta, ne ihmisten tunnereaktiot asioihin, jotka tulevat puskista.

”Ei työelämässä ole tunteita tai ainakaan niitä ei pitäisi näyttää”, on minulle sanottu. Ei yrityselämässä varmaan pitäisikään urheilukentillä tapahtuviin tunnemyrskyihin sortua, mutta ne tunteet, joita peleissä näytetään, ovat silti meissä jokaisessa. Jos ne eivät heti näy reaktiona tai edes naamasta, ne vaikuttavat käyttäytymiseen; motivaatioon ja sitoutumiseen.

Asioiden jakaminen ja niiden läpikäyminen yhdessä, hyvissä ajoin, lisää mielenrauhaa, vaikka asia sinällään ei edes kiinnostaisi. Asia kiinnostaa yleensä silloin korostetusti ja enemmän, jos tulee tunne, että jotain on päätetty minua kuulematta ja varsinkin, jos siitä ei ole edes kerrottu mitään. Silloin sillä ei ole enää merkitystä, onko päätös henkilön mielestä hyvä vai huono, sillä vahinko on jo tapahtunut. On tullut paha mieli ja asiaa märehditään isolla porukalla. Ja märehtiminen on aina firmalle kallista.

Koripallovalmentaja Henrik Dettmann on sanonut: ”Ihminen ei pelkää sitä, että häntä johdetaan. Hän pelkää sitä, että häntä ei kunnioiteta.” Me kaikki johdamme meidän työpaikkamme tunneilmastoa pienillä ja isoilla päätöksillä, joita teemme päivän mittaan. Toisten osallistaminen ja huomioiminen on sitä kunnioittamista, ajoitusta ja sävyä unohtamatta. Silloin ei tule ajaneeksi niille tuhoisille oikoteille, joiden seurauksia joutuu aina paikkailemaan. Tunnemyrskyjen laannuttaminen kun on aina paljon työläämpää.

Entä, jos joku sanoisi sinulle: ”Ihanaa, että olet olemassa. Olet tärkeä ihminen.” Millainenhan tunne siitä tulisi? Ilahtunut, vähän hämmentynyt, mutta erittäin kevyt. Mitä siitä tunteesta seuraisi? Hymy jäisi kasvoille, askel nousisi iloisemmin ja vähän tylsempikin työtehtävä tuntuisi yllättävän kivalta. Todennäköisesti olisit valmis ilahduttamaan tuota ihmistä, joka sinulle noin halusi sanoa.

Entä jos hän, joka sinulle sanat lausui, olisi pomosi tai työkaverisi? Tuntuisiko sinusta, että tämä on hyvä työpaikka ja haluaisit tehdä kaikkesi, että yhdessä olisimme vahvempia, asiakkaat tyytyväisempiä ja firma menestyisi vielä paremmin? Varmasti tuntuisi.

Työhyvinvoinnin johtamisessa kiittäminen on erittäin hyvä alku. Jokainen ihminen haluaa tuntea, että hän on tärkeä ja että häntä kunnioitetaan. Kukaan ei halua olla legopalanen, joka voidaan vaihtaa milloin tahansa toiseen samanlaiseen. Jokainen haluaa olla ainutlaatuinen palapelinpala, joista jokainen täydentää kokonaisuutta. Jota ilman kokonaisuus ei ole se, mikä sen pitäisi olla.

Jokaisen täytyy myös pystyä hahmottamaan kokonaisuus, tietää suunta, mihin ollaan menossa. Jos ajatellaan, että päivittäiset arjen haasteet riittävät, siinä ollaan pahasti väärässä. Sitoutuminen on suoraan verrannollinen siihen, miten tärkeänä jokainen näkee oman roolinsa siinä yrityksessä, johon yhdessä olemme kasvamassa. Ja siihen eivät riitä talousluvut, joita kohti ponnistellaan, sen täytyy olla jotain merkityksellisempää. Sillä suunnan hämärtyessä henkilöstö miettii herkästi, miten heidän henkinen pääomansa säilyy ja kasvaa tämän organisaation osana ja onko porukka sellainen, jonka eteen haluaa tehdä parhaansa.

”Yksilö tulee näkyviin silloin, kun joukkue pelaa hyvin”, sanoi tämän kevään pikkuleijonien MM-finaalipelin kommentaattori. Työelämässäkin hyviä yksilösuorituksia tukee tiimi, jossa on turvallista olla oma itsensä, jossa kunnioitetaan toisia ihmisinä, hyväksytään erilaisuus ja sallitaan kokeilunkulttuuri. Maaleja pitää tuulettaa, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan yrityselämässä; täytekakkua, kuohuviiniä, pullakahveja tai lämpimiä kiitoksen sanoja.

Työhyvinvoinnin johtaminen on ihmisten kohtaamista aidosti ja rakkaudella. Vain aidoilla tunteilla voi synnyttää luottamusta ja rakentaa jatkuvasti parempaa arkea. Ja tämä kuuluu meistä jokaiselle, mutta se lähtee aina ylimmästä johdosta. Se unohtuu niin helposti, mutta sen merkitystä ei pitäisi koskaan vähätellä. Ihminen sitoutuu johtajaan ja hänellä täytyy olla tunne, että myös johto on sitoutunut häneen. Siihen toki riittää myös kuukausittainen palkkakuitti, mutta jos haluaa saada rahalleen paremman vastineen, kannattaa muistaa, että onnellinen ihminen on tuottavampi. Kun johdetaan työntekijöiden työhyvinvointia, johdetaan samalla vahvasti myös yrityksen tuloksellisuutta.

Entä jos sanoisit tänään työkaverillesi, tiimiläisellesi, pomollesi: ”Ihanaa, että olet meillä töissä. On tärkeää, että juuri sinä teet tätä työtä.” Olisiko se hyvä alku?

 

Kirjoitus on julkaistu alunperin TietoAkselin blogissa, jossa kävin vierailemassa. Pidän aiheeseen liittyvän webinaarin Johtamalla työntekijöiden työhyvinvointia – johdat yrityksesi tuloksellisuutta 10.5.2017.

”Kyllähän näissä hommissa pärjää, jos vaan tulee ihmisten kanssa toimeen. Se on paljon vaikeampaa kuin koodaaminen.” Näin sanoi työkaverini, koodari, ja hän totisesti sai minut mykistymään. Niin hienosti sanottu.

Henry Ford olisi mielellään käyttänyt tehdastyössä pelkästään ihmisten käsiä, mutta onneksi (ehkä jonkun harmiksikin?) tarjolla on aina koko paketti. Työyhteisöillä, jotka ovat oivaltaneet osallistamisen ja kaikenlaisen juttelun merkityksen, on käsissään menestyksen avaimet henkilöstöjohtamisen saralla. Mistä sitten jutellaan? No, kaikesta siitä, mikä on firman strategiassa ja mikä on asetettu yhteiseksi tavoitteeksi, koska jokaisen henkilökohtaisen tavoitteen tulee olla osa sitä suurta. Henkilöstöjohtamisen tavoitteet ovat aina samat, kuin liiketoiminnan tavoitteet, niitä katsellaan vain vähän eri kulmista.

”Olen jutellut oikeastaan koko viikon, enkä ole kerennyt tekemään niitä asioita, joita olisi pitänyt tehdä.” Tämän lauseen olen vuosien varrella kuullut monta kertaa johtajien suusta. Aina olen sanonut, että vaikka välillä tuntuu, kuin eläisi kiihkeässä saippuaoopperassa, niin juttelu on aina yhtä tärkeää. Kliinisillä tiedotteilla ei saada oivallusta syntymään, tarvitaan kohtaamisia ihan livenä. Kohtaamisilla lisätään ymmärrystä ja samalla osoitetaan, että toisen mielipide on tärkeä. Että hän on tärkeä.

Vaikeinta kohtaamisessa on kuunteleminen. Tilanteisiin tulee mentyä helposti pää täynnä omia ajatuksia ja ennakkoasenteita. Niitä tulee sitten sanottua heti kärkeen, ennen kuin on kerennyt yhtään kuunnella. On siis tullut käsikirjoitettua saippuaoopperan episodi etukäteen. Parasta olisi, jos pystyisi kohtaamaan ihmisen täysin tyhjällä päällä, malttaa mielensä ja kuunnella ihan rauhassa, olla hiljaa vielä silloinkin, kun toinen miettii. Vasta kun toinen on saanut sanottua kaiken, mitä päässään pyöritteli, tulee hetki, jolloin voi sanoa: ”Ymmärrän sinua.”

Toisen ajatusten ja tilanteen ymmärtäminen ei ole sama asia, kuin samaa mieltä oleminen. Voit olla aivan hyvin eri mieltä, mutta häntä tarkasti kuunneltuasi pystyt ymmärtämään, miksi hän on sitä mieltä. Kun sanot ymmärtäväsi häntä, olette keskustelussa heti samalla viivalla. Pahin tunnekuohu on leikattu pois ja pääsette puhumaan varsinaisesta asiasta. Tasavertaisina. Hänellä on oma näkökulmansa ja sen pohjalta muodostunut mielipide, sinulla omansa, mutta kumpikaan ei ole hallitseva.

Hyvässä vuorovaikutustilanteessa ei ole oikopolkuja, niitä harvoin ihmisten kanssa on. Siksi se on niin paljon vaikeampaa kuin koodaaminen.

Ei ollut tarkoitus kirjoittaa tästä, ei todellakaan. Minun piti jättää saamani ”henkilöarviointi” omaan arvoonsa. Kun luin sähköpostin ensimmäistä kertaa, tuli paha mieli, mutta kun luin sen uudelleen, ymmärsin, miten överi se oli. Ajattelin, että toivottavasti häntä helpotti kirjoittaa se.

Sitten tulin töistä kotiin ja luin Twitteristä Slush-ahdistelutapauksista ja tiesin heti, että minun täytyy tämä tapaus nostaa esille. Naisten kohtaamaa ahdistelua on niin monenlaista, tässä yksi niistä. Totta kai mietin, mitä väärää olen itse tehnyt ansaitakseni tämän ryöpytyksen ja uskon, että monet naiset vastaavanlaisissa tapauksissa miettivät niin. Todennäköisesti tarkoituksena oli nujertaa minut henkisesti, koska onhan hän älykäs mies, mutta siihen tarvitaan aika paljon enemmän. Kerron tästä siksi, koska jos yksikin nainen tämän luettuaan saa itselleen voimaa kohdata jonkin tilanteen tai käsitellä jonkin tapauksen, niin silloin tämän tarinan jakamisella on ollut merkitys.

Hän on naimisissa oleva mies. Hän on merkittävässä asemassa IT-alan yrityksessä. Olimme ystäviä. Viime kesänä, kuumana heinäkuun päivänä nautiskelin lomasta ja kuvasin itsestäni hymyilevän videonpätkän, jossa olen avokaulaisessa mekossa laivan kannella paistattelemassa auringossa. Postasin sen Facebookiin ja kerroin tekstissä sisävesilaivalla mekastaneista lapsista. Aika pian sen jälkeen (sattumaltako?) sain Häneltä viestin, jossa hän kyseli, menisimmekö joku päivä vaikka aamiaiselle. Toki! Seuraavana päivänä sain uuden viestin, jossa hän kertoi, että koska olen auttanut häntä edustamansa firman rekrytoinneissa, eli suositellut hänelle henkilöitä entisestä työpaikastani, se oikeuttaisi minut skumpparisteilylle Päijänteelle. Se oli mielestäni mahtava idea ja olin ilahtunut, kun hän halusi nähdä niin paljon vaivaa! Kyllä, näinkin ruskeasilmäisenä olen välillä yllättävän sinisilmäinen, koska uskon ystävyyteen. Mielestäni ilmaisia lounaita on olemassa. WhatsAppiin alkoi tulla tunnelmallisia kuvia ja runollisia viestejä maagisista aamuista. Olin vastaillut viesteihin aika lyhyesti ja jopa tylsästi. Lupasin lähteä uimaankin, jos sää olisi siihen sopiva.

”Moi, vesi voi olla torstaina lämpimämpää kuin ilma. Pidän sut kuitenkin lämpimänä, jos ei muuten niin saunan avulla :)” Vihdoinkin ymmärsin kysyä häneltä, mikä mahtoi olla herran agenda? ”Agenda on hyvin vapaa muttei vaarallinen. Sopiix niin?” Kerroin, että ei sovi, sillä en ole kiinnostunut ukkomiehistä. Olin pettynyt ja ärsyyntynyt, mutta otin tilanteen aika napakasti haltuun. Risteily muuttui kiusaantuneeksi lounaaksi maissa, jonka lopuksi kerroin, että enää ystävyys ei kestä tämmöisiä puheita yhtään ja hän lupasi, että tilanne ei toistu. Tämän jälkeen soitin hänelle muutaman kuukauden päästä, kun tarvitsin suositukset henkilöstä, jota itse rekrysin ja tilanne tuntui olevan niin kuin ennenkin.

Viime perjantaina molempien firmoilla oli pikkujoulut. Hän laittoi kesken illan minulle viestin, jossa hän kertoi, että meidän pitää sopia rekryperiaatteista. Olin jututtanut heiltä kahta poishaikailevaa henkilöä ja se tuntui hänestä huonolta. Hän itse oli toki rekrynnyt surutta minun entisestä työpaikastani, vaikka siellä on edelleen monta hänen ystäväänsä töissä. Koska en sano mitään, mitä en tarkoita, en luvannut olla tapaamatta, jos joku haluaa tulla käymään. Tämä ei häntä miellyttänyt. Muuten, ihan vaan huomiona, että ihmisiä ei noin vaan rekrytä, he vaihtavat työpaikkaa, jos eivät viihdy nykyisessään.

Sävy viesteissä kävi ikäväksi, enkä itsekään ollut nöyrä ja alistuva, kaikkea muuta. Osaan tarvittaessa olla hyvinkin ärsyttävä, sillä en anna kohdella itseäni huonosti. Lopulta kivahdin, että en pidä siitä, millä tavalla hän firman nimissä halusi kesällä kiittää minua rekrytoinneista ja miten hän nyt lähestyi minua tekstiviesteillä kesken pikkujouluillan. Hän loukkaantui todella paljon siitä, että nostin kesällä tapahtuneen esille, vaikka hän oli pyytänyt anteeksi. Varmasti niinkin, mutta jos rikkoo lautasen, se ei tule ehjäksi, vaikka siltä kuinka pyytäisi anteeksi. Olin sen kesän tapauksen jo unohtanut, mutta tässä yhteydessä se nousi taas mieleen, koska emme ole olleet sen yhden puhelun lisäksi tekemisissä.

En ollut viitsinyt vastata hänen viimeiseen tekstiviestiinsä, missä hän kertoi, kuinka oli alkanut kesällä panostaa parisuhteeseensa. Hyvä, että episodi minun kanssani oli pysäyttänyt hänen seikkailunsa, siitä olen iloinen! Mutta maanantaina, keskellä päivää, sain häneltä pitkän sähköpostin. Tässä otteita kuvauksesta, millainen ihminen minä olen:

”…aloit nopeasti perustelemaan miksi juuri sinun ei tarvitse kuunnella ketään eikä noudattaa mitään pelisääntöjä.”

”Et keskustelun sävystä ja käänteistä päätellen ole halukas kunnioittamaan tuttujen firmoja koskevia rajoitteita houkutella ihmisiä tai puhua toisista pahaa.”

”Sinulle ei näköjään merkitse mitään kaverisuhteet silloin kun niistä on haittaa sinun omien intressien toteuttamiselle. Olet ihminen, joka on valmis uhraamaan hyvät suhteensa muihin ihmisiin tavoitellessaan omaa etua. Esineellistät kaiken tiellesi osuvan jos oma etusi sitä vaatii. Miten tällainen ihminen voi toimia uskottavasti minkään firman hr-tehtävissä?”

”Vahvistuksena mielipiteillesi katkaisit esimerkiksi Fb-kaveruutemme. Et kykene rakentamaan rauhaa vaan lietsot vihaa ja pahaa mieltä. Millainen ihminen tästä kaikesta paljastuu?”

”Et välitä pätkääkään kenenkään muun tunteista tai sanojesi loukkaavuudesta kun ajat omaa etuasi. Uskomatonta!”

”Minna, ihmettelen kovasti toimintaasi ja olen hyvin pettynyt sinuun. Henkilö joka ei pysty keskustelemaan ammatillisista asioista asioina ei ansaitse arvostustani. Henkilö joka näkee vain muissa virheitä eikä suostu näkemään omassa toiminnassaan mitään korjattavaa vaikuttaa epätasapainoiselta. Minkäänlaista kykyä mennä peilin eteen sinulla ei ole, mikä on roolisi huomioiden todella outoa ja itsellesi lopulta vahingollista.”

”Sen sijaan että keskittyisimme myrkyttämään omaa tai rekrytoitaviemme mieliä pidämme huolta siitä, että kehitymme asiantuntijafirmana joka päivä. Ajattelemme asioita positiivisen ja hyvän kautta. Teemme tätä varmoina siitä, että näin on ennen kaikkea meidän ihmisten kannalta hyvä. Sinulla puolestaan on tällä hetkellä voimakas sanojen ja tekojen ristiriita joka voi nopeasti kärjistyä vielä pahemmaksi. Unelma- ja rohkeushöttösi on tekojesi valossa ihan jotain muuta.”

”Heippa Minna ja onnea valitsemallasi tiellä. Lupaukseni mukaisesti pysyn kaukana sinusta ja kaikkein kauimpana periaatteista joita edustat. Olen toki harmissani että näin kävi mutta en voi mitään jos toinen osapuoli vain hyökkää hyökkäämistään eikä kykene mihinkään inhimillisesti rakentavaan kanssakäymiseen. Minulle piirtyy kuva härskistä omanedun tavoittelijasta jonka käyttäytymisessä näkyvät arvot eivät juuri kauempana omistani voisi olla.”

Kerron aika paljon mukavia asioita itsestäni, joten tässä oli nyt sitä toista puolta minusta. Toisaalta, enhän minä koskaan ole halunnutkaan olla ihminen, joka on ”ihan kiva”. Jos haluaa herättää ihmisiä ajattelemaan, pitää ottaa sitä tunnetta myös vastaan. Tuon luonneanalyysin sain häneltä siis sen vuoksi, kun en kiinnostunut ukkomiehestä, jota olin pitänyt ystävänä. Ja että kehtasin vielä myöhemmin palata asiaan. Ja etten suostunut allekirjoittamaan hänen sääntöään, että kaverin firmasta ei rekrytä, vaikka hän itse tekee koko ajan niin. Muuta pahaa hänelle en ole tehnyt.

Koska en halua jättää sinua huonoon fiilikseen tämän tekstin jälkeen, kerron kaksi ihanaa viestiä viime viikolta. Ne merkitsevät minulle paljon enemmän kuin se pitkä vuodatus. Nuo kaksi hyvää viestiä saivat kyyneleet silmiini, ei se paha. Ensimmäinen tuli entiseltä yhteistyökumppanilta, jota jeesasin nopeasti ja toinen tuli entiseltä työkaverilta, jota olin tiedostamattani auttanut:

”Kyllä sä jaksat olla ihmeellinen.”
”Olet kyllä ihmeidentekijä. Kiitos Minna sinulle <3”

TakeNoShit.JPG
Ranteessani on ollut kohta kaksi vuotta Efva Attlingin Take No Shit –koru. Efva on sanonut näin: ”My thought with the ‘Take no shit’ message is to give strength, to get courage to stand up for yourself, not to be offended.”

”Voisitko sinä pitää tytöille jotain yhteistä juttua tähän muutokseen liittyen?” kysyi pienemmän tyttöni jalkapallojoukkueen joukkueenjohtaja kentän laidalla reilu kuukausi sitten. Pyyntö oli yllättävä, mutta tietenkin lupauduin, vaikken tiennytkään yhtään, mitä tulisimme tekemään!

Tytöt ovat pelanneet jalkapalloa kortteliliigasta saakka. Eli siitä asti, kun harkoissa haluttiin pitää pinkkejä legginssejä ja suussa oli aika vähän etuhampaita. Tämä 04/05-ikäkausijoukkue on tiukasti yhteen hitsautunut ja todella taitava porukka. Nyt edessä on muutos, sillä oma seura halusi jakaa yhdistelmäjoukkueen jo olemassa oleviin 04- ja 05-joukkueisiin, mutta valmentajat ja vanhemmat eivät halunneet tätä porukkaa hajottaa. Vähiten sitä halusivat tytöt. Tapahtui jotain onnellista, kun tähän saakka poikajoukkueena tunnettu Komeetat halusivat ottaa tytöt seuraansa ja lähteä laajentamaan toimintaansa. Silti tilanne on kaikille uusi, niin tytöille, valmentajille kuin vanhemmillekin. Tilanne on uusi myös Komeetoille. Muutos on aina muutos. Se sisältää paljon erilaisia tunteita.

Sain etukäteen selville, että muutos harmitti joukkuelaisia. Myös se, että tästä Dream Teamista, kuten he itseään kutsuvat, lähti kolme tyttöä toisiin joukkueisiin, tuntui surulliselta. Olo oli ehkä vähän irrallinen ja mietteliäs, mitähän nyt? Perustin meille WhatsApp-ryhmän, jonka nimeksi tuli Dream Team 4ever. En halunnut korostaa uuden seuran ja joukkueen nimeä, vielä. Halusin, että se tulisi tytöiltä luontevasti jossain kohdassa. Minua kiinnosti myös ottaa selville, mitä tarkoittaa Dream Team: miten sen määrittelemme, miten sitä vahvistamme?

Varasimme joukkueenjohtajan kanssa minulle ja tytöille kolme 1,5 tunnin tapaamisaikaa. Tein heille pienen videon, jossa kerroin, mistä on kyse ja postasin sen ryhmään ennen ensimmäistä tapaamiskertaa. Videoa ei kommentoitu, mutta en sitä odottanutkaan. Mutta olihan tämä omalta lapselta saatu palaute ihan kannustava.

whatsapp

Ensimmäisellä kerralla luovuimme vanhasta, että uudelle tulisi tilaa. He olivat tuoneet muistoja vanhasta seurasta, pikkuruisia pelipaitoja vuosien varrelta, joukkuekuvia, palkintoja, lipun ja tarinoita. Sanoin, että koska meillä on näin paljon ihania muistoja, meidän on syytä olla kiitollisia siitä, mitä meillä on ollut, eikä murehtia sitä, mitä olemme menettäneet. Suru oli saanut jo oman aikansa. Näytin kuvan, missä vanhan seuran logon viereen oli kirjoitettu Kiitos ja ympärillä oli paljon sydämiä (käytän aina esityksissäni sydämiä, mutta kerrankin minulla oli porukka, joka ilahtui niistä aidosti ja paljon).

”Entäs nyt? Meillä ei ole enää vanhaa seuraa, muistot on paketoitu ja päälle on laitettu rusetti. Mitä jäi jäljelle?” He miettivät ja totesivat, että oikeastaan mikään ei ole muuttunut. Heillä on toisensa ja tutut valmentajat. Siinä kohdassa tuntui, että jokin tulppa irtosi. Tytöt kertoivat minulle, mitä joukkue heille merkitsee. Kuinka tärkeitä ystäviä he ovat toisilleen ja kuinka he luottavat toisiinsa. Uusimmat tytöt kertoivat, miten helppoa joukkueeseen oli ollut tulla mukaan, miten heidät otettiin heti porukkaan. He puhuivat siitä, miten tärkeältä se tuntuu, kun valmentajat antavat heidän tehdä pelitilanteessa omat ratkaisunsa, eivätkä ohjaa peliä kentän laidalta. Heillä on vapaus päättää, mutta he kantavat itse vastuun ratkaisuistaan. ”Meitä kuunnellaan ja meidän mielipiteet otetaan huomioon”, he sanoivat. Ja minä puolestani kuuntelin näitä fiksuja 11-12-vuotiaita ihokarvat pystyssä. Harvoin aikuisetkaan puhuvat noin viisaasti noin isoista teemoista.

Siirryimme jo vähän uuteen. Katsoimme yhdessä Komeettojen verkkosivuja, josta löytyi tytöille oma joukkuesivu. Siellä oli jokaisen nimi ja pelaajanumero. Katsoimme muitakin joukkueita ja sieltä löytyi tuttuja kasvoja koulusta ja muualta. Sanoin, että olin tavannut Komeettojen valmennuskoordinaattorin ja että olimme jutelleet tunnin verran kahvikupin äärellä. Kerroin, että hänestä on mukavaa, kun he saavat tämän joukkueen seuraansa. Onhan se myös jännittävää, koska ovathan he ensimmäinen tyttöjoukkue – mutta eivät varmasti viimeinen!

Ensimmäisen kerran lopuksi jätin tytöille ajatuksen kytemään: ”Te saatte tehdä joukkueelle omat Menestyksen portaat!” Olin ollut kuuntelemassa pikkuleijonien mentaalivalmentaja Melina Niemeä, jolta idean kopioin. Seuraavalla kerralla ryhdyimme toimeen. Tytöt saivat eteensä tyhjät portaat. He täydensivät portaita ensin pareittain ja lopuksi yhdessä. Jokainen sai kirjoittaa paperille ja tussitaululle ajatuksiaan. Ja kun tarkkaan katsotte kuvaa, niin huomaatte, että siellä on sinisen sydämen sisällä Komeetat. Sieltä se tuli!

tussitaulu
Kuva on lainattu joukkueen Instagramista @Komeetatt0405.

Kesken kaiken joku sanoi, että lähistöllä on harvinainen Pokémon ja se on vain 10 minuuttia siellä. No apua!!! Sanoin, että te olette tehneet nyt niin hyvin töitä, että käykääpäs hakemassa se sieltä pois. Sinne menivät. Rappukäytävästä kuului loittoneva pälpätys ja kun se vastaavasti lähestyi, tiesin, että taas päästään jatkamaan hommia (huom. aikuisten kanssa work shopit ovat olleet huomattavasti tapahtumaköyhempiä…).

pokemon

Kirjoitin Menestyksen portaat puhtaaksi ja liitin siihen yhden tytön piirtämät kuvat. Isoksi sloganiksi nostettiin Positiivinen peliasento. ”Tiedätsä, Minna, mitä se positiivinen peliasento tarkoittaa?” he kysyivät. Heitä nauratti, kun lähdin viemään kättä kohti päätäni ja silloin minulle näytettiin, mitä se jalkapallo-terminä tarkoittaa. ”Mekin opetamme sinua!” he kikattivat. Teimme sopimuksen, että koska se termi sopii niin hyvin myös pään sisäisiin juttuihin, se voi tarkoittaa molempia. Toimimmehan me aina kokonaisuutena.

Jokainen kuvan sana on tytöiltä, minä toimin vain kirjurina. Tätä tarkoittaa Dream Team:

menestyksen-portaat

Dream Team 4ever -tapaamisten piti olla kolmen kerran projekti, mutta viimeisellä kerralla kysyin tytöiltä, jatkammeko näitä tapaamiskertoja. Jokaisen käsi nousi. Myös vastuuvalmentajan kanssa käydyn ajatustenvaihdon perusteella tätä matkaa kannattaa jatkaa. Itseäni kiinnostaa kovasti nähdä, mitä kaikkea voimme tämän upean porukan kanssa yhdessä tehdä. Täältä tulee Komeettojen ensimmäinen tyttöjoukkue! Rakkautta ❤

Minulla on elämässäni kolme arvoa: rehellisyys, rohkeus ja rakkaus. Kerron tällä videolla siitä, mitä rehellisyys tarkoittaa elämässäni ja työelämässäni. Rehellisyyden pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta aina se ei sitä ole. Sen vuoksi se on noussut arvokseni, koska sitä haluan toteuttaa omassa elämässäni ja sitä odotan myös toisilta.

Uusi työ on aina uusi alku. Kun on tehnyt töitä 20 vuotta samalla toimialalla, olo on hyvin kotoisa, vaikka työympäristö muuttuikin. Tärkeintä on aina se, mitä yhdessä halutaan saavuttaa ja millä tavalla. Kun toimitusjohtaja Jari soitti ja sanoi haluavansa minut mukaan, ei ensimmäinen ajatukseni ollut, että mahtavaa, minulle tarjotaan töitä, vaan se, että 55 henkilön yritys haluaa panostaa niin paljon henkilöstöön, että haluaa minut sinne. Niitä odotuksia lähden nyt lunastamaan omalla työlläni. Eka viikko on takana. Tunnelmia videolla.

”Nuo sun kirjoittamat työpaikkailmoitukset ovat melkoista unelmahöttöä.” Puuskahdus tuli entiseltä työkaveriltani muutama vuosi sitten. Pysäyttävä palaute. Vaikka arvostankin rakentavaa otetta enemmän kuin valittamista, niin oivalsin heti, mistä tuossa oli kysymys. En tiennyt tarpeeksi siitä työstä, mitä asiantuntijat tekevät, vaan keksin kivoja höttölauseita omassa kopissani.

Aloin jutella asiantuntijoiden kanssa enemmän heidän arjestaan. Vein heitä Opeta henkilöstöjohtajaa –lounaille, jossa firma maksoi ruuan ja he kertoivat minulle työstään. Kyselin kahvinkeiton lomassa, mitä projektille kuuluu ja mitä onnistumisia oli viikon aikana tullut. Vedin arvokeskusteluja isommille porukoille, kävin läpi henkilöstötutkimuksen tuloksia ja kysyin, mitä tämä asia tarkoittaa sinun työssäsi. Osallistuin välillä sellaisiinkin palavereihin, jotka eivät varsinaisesti liittyneet työhöni, mutta jotka opettivat minulle paljon kokonaisuudesta. Olin läsnä. Ja opin.

Aloin kirjoittaa realistisia työpaikkailmoituksia. Arjesta, ilonhetkistä ja myös niistä haasteista, koska jokainen päivä ei ole ruusunterälehdillä tanssahtelua, vaikka aika moni onkin. Muutama kuukausi sitten istuin vähän sivummalla ja kuuntelin työkavereiden keskustelua yritysten verkkosivuista. Joskushan tehdään tietoinen valinta, että kohdennetaan viestiä asiakkaille, eikä niinkään työnhakijoille, siksi asiantuntijoiden ei ole aina helppoa samaistua lukemaansa. ”Meidän verkkosivuilla työpaikkailmoitukset ovat ainoita, joissa oikeasti kerrotaan siitä, mitä meillä tehdään”, yksi heistä totesi. Tuulettelin mielessäni, olin tainnut oppia läksyni.

Yrityksissä lipsahdetaan helposti siihen, että johto ei ymmärrä, mitä asiantuntijoiden arjessa tapahtuu, eivätkä asiantuntijat tiedä, mitä johto puuhaa. Oletetaan väärin ja ihmetellään sitten reaktiota puolin ja toisin. Tulee vastakkainasettelua ja syntyy kuraporras, josta on hyvä huudella. Enää ei tehdä asioita täysillä, yhdessä ja yhteistä visiota kohti. Jokainen tekee parhaansa yksin. Tai edes jotain. Ei kuulosta oikein voittajajoukkueelta.

”Viime vuonna oli enemmän nuoret ja vanhat. Nyt ei ole ollut sitä.”
– Jesse Puljujärvi, 17-vuotias jääkiekon maailmanmestari

tuolit.jpg(Ai Weiwei, Rypäleet, Helsingin taidemuseo HAM)

Kävin Helsingin taidemuseo HAM:ssa tuijottamassa kiinalaisen Ai Weiwein teoksia. Yhdessä installaatiossaan hän oli hyödyntänyt antiikkihuonekaluja Qing-dynastian ajalta. Arvokkaat jakkarat olivat ehjiä, mutta alkuperäinen käyttötarkoitus oli hämärtynyt. Ne olivat nyt käyttökelvottomia. Teos puhutteli minua eniten ja katselin sitä pitkään. Hyvät yksilöt eivät välttämättä muodosta toimivaa kokonaisuutta.

Toimivaan kokonaisuuteen tarvitaan monia eri asioita, mutta se perustuu yhteiseen ymmärrykseen, jonka aikaansaamiseksi tarvitaan hyvää vuorovaikutusta. Asiantuntijaorganisaatiossa yhteinen ymmärrys perustuu siihen, että johdolla on käsitys, mitä asiantuntijoiden arkeen kuuluu. Tehdäänkö siellä heidän mielestään järkeviä asioita järkevällä tavalla? Voivatko he vaikuttaa riittävästi työhönsä ja kehittyä siinä? Mitä mieltä he ovat suunnasta, johon ollaan menossa ja kokevatko he olevansa osa sitä? Mikä innostaa, mikä lannistaa? Vain tietämällä riittävästi voidaan poistaa esteitä työn tekemisen tieltä ja ruokkia sisäistä motivaatiota. Sillä juuri sitä sisäistä motivaatiota ei kannata mennä tappamaan, koska jos niin käy, rupeavat excelit näyttämään ankeilta.

Ja sitten kun otat asiaksesi kysyä, kuuntele. Kuuntele oikeasti, älä mieti omia vuorosanojasi tai seuraavaa palaveria. Älä puhu väliin, älä hätäile. Kestä niitä kiusallisen hiljaisia hetkiä, sillä joskus se arvokkain asia tulee vasta hetken päästä. Tässä kiireisessä maailmassa aika on arvokkainta, mitä voit toiselle antaa.

Kun aloitan viikon päästä uudessa työssäni, aion ensimmäisten viikkojen aikana kuunnella jokaista 55 uutta työkaveriani kahden kesken. Heistä jokainen tulee olemaan minun perehdyttäjäni, sillä en halua olettaa, haluan tietää.

Luet paljon blogipostauksia, joissa kerrotaan, millaista on hyvä johtaminen. Saatat kirjoitella sellaisia itsekin. Nyökyttelet lukemallesi ja kirjoittamallesi, sekä niille kaavioille, joissa verrataan managerien ja liidereiden erilaisia tapoja toimia. Olet samaa mieltä. Kaikesta. Koska itsekin sellainen. Siis se liideri.

Luet blogipostauksia, joissa kerrotaan, millainen on voittava yrityskulttuuri ja hyvä työelämä. Nyökyttelet, olet samaa mieltä. Kaikesta. Koska… niin, miksi? Näkyvätkö nuo upeat ajatukset arjen tekoina omassa toiminnassasi? Siis ihan joka päivä? Vai pidätkö kerran kuukaudessa, tai jopa harvemmin, henkilöstölle monologin, jossa kerrot häivähdyksiä ylätuulesta? Vähän kuulijoiden tukka liehuu, mutta eipä ne sanat taida muuten koskettaa. Jos roolisi yrityksessä on sellainen, että mahdollisuutta edes siihen kuukausimonologiin ei ole, niin mistä henkilöstö tietää, että olet liideri? Entä, jos valitsisin sinun työpaikaltasi kenet tahansa ja kysyisin, millainen liideri olet, mitä hän vastaisi? Pahimmassa tapauksessa hän kysyisi: ”Kuka?”

Pienessä yrityksessä arjen teot ovat helpompia kuin suuressa, tietenkin, mutta myös pienessä yrityksessä voit aivan helposti kadota neljäksi päiväksi työmatkalle ja istua viikon viimeisen arkipäivän kopissa lukemassa sähköpostejasi, kirjoittamassa tarjouksia, raportteja, suunnitelmia, exceleitä. Välillä voit lukaista kivan blogipostauksen johtamisesta ja samaistua siihen. Kenellekään omista ihmisistäsi et kuitenkaan ehtinyt koko viikon aikana sanoa mitään, paitsi tervehtiä kahviautomaatilla. Mutta sehän riittää, koska käyntikortissasi lukee johtaja.

Ei, en minä kiusaa sinua, haluan vaan saada sinut pysähtymään. Tiedät itsekin, että johtajuus on arjen tekoja, ihan joka päivä. Sanoja on maailma täynnä ja sanat itsessään eivät merkitse mitään, teot merkitsevät. Vähän sama, kuin että kävisit kerran kvartaalissa vetämässä kolmen tunnin treenit kuntosalilla, kuin että tekisi vaikkapa kolme kertaa viikossa olohuoneessa 15 minuutin kahvakuulatreenin. Kummalla on enemmän vaikutusta sinun ajattelutapaasi? Jos teet säännöllisiä treenejä, vaikka lyhyitäkin, niin silloin tulet herkemmin nousseeksi portaat ja saatat joskus ohimennen vaikka venytellä keskellä työpäivää. Liikkumisesta tulee tapa. Se on vaan niin, että se mitä korostat, vahvistuu. Tee johtamisesta tapa.

Tomi Kasurinen heitti LinkedInissä ennen joulua hienon haasteen: Uudenvuoden lupaus Oy Suomi Ab:lle – Tehdään vuodesta 2016 johtajuuden läpimurtovuosi! Tuen tuota lupausta pyytämällä sinut ja minut mukaan arjen tekoihin. Tekemään tekoja, jotka tukevat sanojamme ja jakamaan ne muille opiksi ja hyödyksi: #sanatteot. Innoituksena tässä kaksi hienoa esimerkkiä. Virpi Hyytiä oli aiemmin kollegani ja tiesin, että hänen tapaansa johtaa myyntitiimiä arvostettiin. Kotipizzan Tommi Tervasen tavasta johtaa voit lukea täältä. Hienoja tarinoita, jotka koostuvat arjen teoista.

Seuraavassa, tähän aiheeseen liittyvässä blogipostauksessani kerron omakohtaisen esimerkin työelämästä. Mitä tein ja mitä sitten tapahtui. Haluaisitko jakaa meille oman tarinasi, vaikka ihan pienenkin? Sillä yleensä pienet asiat merkitsevät eniten.